Kuulumisia


Tuulikaislan blogi http://tuulikaislan.blogspot.com


6.1.2013
Kuten blogista ja pentue-sivulta selviää, Liialle ja Lexille syntyi kaksi pentupalleroa juuri ennen joulua! Pennut olivat kovin pieniä syntyessään, narttu vain 150g ja uros 200g, mutta molemmat ovat olleet alusta asti terhakoita ja hyviä syömään. Liia hoitaa lapsosia tunnollisesti, ja pentulaatikossa on ollut hyvin hiljaista ja tyytyväistä väkeä koko kolmen viikon ajan!


27.10.2012
Huh, onpas pitkä päivitysväli =)
Hurjasti on kaikkea tässä välissä tapahtunut, Luka parani toukokuisesta takareisivaivastaan ja nappasi kesäkuussa 9-vuotiaana agilityn Suomenmestaruuden Samin kanssa! Liia jäi suureksi harmiksemme tyhjäksi, eikä pentuja meille kesäkuussa tullut, vaikka kaikki vaikutti olevan kunnossa, ja olin näkevinäni tiineyden merkitkin! Lex on täyttänyt jo 1,5-vuotta, eli olisi agissakin jo kisaikäinen, mutta on taidoiltaan vasta aloittelija, eikä tosiaankaan vielä kisavalmis! Ensi vuonna olisi Lexin tarkoitus päästä sitten kisaamaankin!


Mutta näyttelyissä ollaan käyty senkin edestä, Lohjalla Spanieliliiton kakkosnäyttelyssä, jossa JUN ERI2, Järvenpäässä kaikkien rotujen näyttelyssä, jossa JUN EH1, Riihimäellä omassa erkkarissa kesäkuussa, josta JUN ERI3, Spanieliliiton erkkarissa Hyvinkäällä lokakuussa, jossa JUN ERI3 ja viimeisimmäksi Turun KVssa lokakuussa, jossa JUN ERI1 SA PU3 VARA-sert VARA-CACIB =). Nouseva ura siis, saa nähdä, mitä seuraavassa näyttelyssä tapahtuu =). Mutta Hyvinkäällä erikoisnäyttelyssä oli muutenkin upeaa, Lexin isän Peterin jälkeläisryhmä oli rotunsa paras, ja esiinnyimme isossa kehässä sijoittuen hienosti! Ja Kennel Oorbellen oli upealla ryhmällään rodun paras, ja kahdeksasta kasvattajaryhmästä isossa kehässä sijoituimme mahtavasti BIS-nelosiksi!!


Liian kanssa ollaan agilitattu, käyty kisaamassa nyt syksyllä kertaalleen hakien HYL ja nolla, taidettiin sijoittua neljänsiksi =). Mutta ihan järisyttävän hyviä oltiin, jäätiin maajoukkue-edustajille Kimille ja Popille vain muutama kymmenys =) Luka kävi MM-karsinnat, ilman suurempaa menestystä tällä kertaa, joten kisaili kesän, mutta jäi syksyksi kisatauolle osin tarkoituksellisesti ja osin vahingossakin, kun ei sitä aina muista ilmottautua kisoihin =).



15.5.2012
Luka täytti yhdeksän vuotta 14.5. ja Lex yhden vuoden 24.4! Suurta synttärijuhlaa siis, tosin kakkua eivät kyllä pojat saaneet, eivätkä oikein lahjojakaan. Perusruokaa ja vettä päälle, tosin luut sentään oli tiedossa sankareille (ja juhlaan osallistuneille laumanjäsenille).


Luka joutui jättämään agikisat väliin, sillä reväytti takareitensä. Pallonheitto oli liikaa energiselle papparaiselle, joka menee aivan täysiä ja lähtee räjähtäen paikoiltaan. Takareisi ei kestänyt, koska lihakset olivat liian kylmät repivään liikkeeseen. Pari päivää Luka käveli pahasti ontuen, mutta onneksi näyttäisi parantuneen vaivastaan hyvin. Ikä tuo tehtävänsä myös paranemiseen, mikä ei enää tapahdu yhtä nopeasti kuin nuoruusvuosina. Tosin Luka ei koskaan ole ollut mitenkään onnettomuusaltis, vaan ennemminkin varovainen puuhissaan.


18.4.2012
Liia aloitti juoksunsa ajallaan, ja pääsikin sunnuntaina ja maanantaina heilastelemaan sulhojaan oikein urakalla! Liia juoksutti ja juoksutti, mutta viimein pääsi itse asiaan ja on siis astutettu 16.4. ihanalla Maxilla! Koska Liia on todella liukas liikkeissään, ja astuminen jäi hieman vajaaksi Liian livahtaessa alta pois, kävimme vielä varmuudeksi siementämässä 17.4. Joten toiveissamme on kesäpentusia, joita odotetaan syntyväksi kesäkuun puolessa välissä! Mutta sinne on vielä pitkä matka, ja jäämme odottelemaan sitä ennen ilmaantuvia mahdollisia tiineyden merkkejä. Ultrassakin olisi tarkoitus käydä tiineyden puolivälissä.


Lex on aivan innoissaan Liian parhaista päivistä, ja on esitellyt komeita laulutaitojaan meille niin päivin kuin öin. Me muut emme ole niin innostuneita tästä tenorista, mutta minkäs nuori ja viriili mies itselleen voi! Luka on innoissaan, mutta tutulla hillityllä tyylillään tyytyy piippailemaan vienosti. Luka todettiin yllättäen steriiliksi reilu viikko sitten siemennestetutkimuksessa, mutta vielä se ei ole paljoa laskenut Lukan intoa Liiaa kohtaan. Hienoista rauhoittumista on ehkä kuitenkin nähtävissä, mutta johtuuko pian 9v iästä vai jostain muusta, mene ja tiedä.


Lex jatkaa agilityyn tutustumistaan, ja ihanan innostunut pikkupoika on tästäkin puuhasta! Luka on aloitellut kisakauttaan, ehkä jopa viimeistä tavoitteellista sellaista. Liia jää nyt mammalomalle hetkeksi, sillä on tapana kiihtyä niin paljon ja mennä treeneissä tuhatta ja sataa, joten mieluummin jätän se suosiolla sivuun toviksi kuin lähden riskeeraamaan mahdollisia pentusia. Ehtiihän sitä taas!


Jokunen näyttely on suunnitelmissa Lexille kesällä, oma erkkari tietysti, ja joku toinen aurinkoinen ulkoilmanäyttely =). Lex on kovasti miehistynyt, täyttäähän se pian jo vuoden, joten on hiljalleen aikakin. Edelleen on kyllä melkoinen sählä, mutta aivan hurmaava sählä.


12.2.2012
Lex täytti 9kk tammikuussa, ja alkaa hiljalleen miehistyä! Agilityhallille on päässyt pari kertaa katselemaan touhua, ja kokeillut putkea ja kontaktia muutamia kertoja. Harmittavan kovat pakkaset katkaisivat treenit nyt helmikuussa, mutta eipä Lexillä agilityyn mikään kiire olekaan. Isommat koirat sen sijaan menisivät mielellään treenaamaan, mutta nyt täytyy vain keksiä muuta ajanvietettä pakkaspäiville, kun lenkkeilyynkin on liian kylmää.


Lex kävi myös ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään tultuaan juniori-ikäiseksi! Lohjalle oli kasvattaja-Anne houkutellut ison ryhmän sukulaisia, ja olikin tosi kiva nähdä veljiä ja puolisisaruksia, sekä tietysti isä Peter! Lex esiintyi upeasti, ja tuloksena EH ja luokkansa toinen. Tuomari Leikola-Walden kertoi Lexin olevan vielä kesken kehityksen, ja tarvitsevan hieman lisää kaikkialle :).


Tässäpä arvostelu: "Mittasuhteiltaan oikea, vielä melko ilmava. Miellyttävä pää. Kuono-osa saa vielä täyttyä. Hyvä kaula & ylälinja. Riittävä luusto. Hieman niukasti kulmautunut etuosa. Runko kaipaa vielä aikaa kehittyäkseen. Hyvä takaosa & häntä. Liikkuu kevyesti sivusta hyvällä askelmitalla, mutta vielä kapeasti edestä & takaa. Lupaava turkki. Mallikelpoinen esiintyminen." JUN EH2


Liian juoksuja odotellaan rauhassa maalis-huhtikuussa tuleviksi. Urokset on sovittu, ja sitten vaan toivotaan, että kemiat kohtaavat ja tulosta tulee. Kovasti on toivottu ja odotettu pentue, josko vihdoin kesällä kuultaisiin pienten kuonojen tuhinaa.


9.11.2011
Saimme äärimmäisen surullisia uutisia, kun sijoitusnarttumme Sirin omistaja Marja soitti ja kertoi Sirin kuolleen. Aina niin puuhakas Siri oli pureskellut omistajansa työpäivän aikana sähköjohtoa ja saanut vakavan sähköiskun, jonka seurauksiin tämä hurmaava pikkukoira menehtyi tajuihinsa tulematta eläinlääkärien ponnisteluista huolimatta. Ikävöimme Siriä kovasti ja otamme suuresti osaa Marjan suruun.

30.10.2011
Nuori mies Lex kävi pyörähtämässä muutamassa match showssa, hakemassa hieman kehäkokemusta ja harjoittelemassa kehäkäytöstä ennenkuin virallinen näyttelyura alkaa marraskuun lopussa! Tuomarit olivat molempina päivinä yksimielisiä siitä, että sininen pukee Lexiä parhaiten, joten tuloksena sininen nauha. Lauantaina Lex pärjäsi huimasti ollen sinisten pentujen toinen, mutta sunnuntaina palasimme maanpinnalle, sillä jatkokisoihin ei vienyt tie. Lex käyttäytyi kehässä hienosti, ajoittain nuuskutteli sallittua enemmän, mutta pääsääntöisesti malttoi poseerata hyvin. Kehän ulkopuolella Leksurainen oli hieman turhan äänekäs, mutta mahtuuhan sitä ääntä maailmaan, ainakin Lexin mielestä!

9.10.2011
Liian juoksut alkavat olla ohi, ja tällä kertaa astutus ei suureksi harmiksemme onnistunut. Liia ei hyväksynyt sulhoksi valittua Robia (Tretex Kilroy) ollenkaan, vaikka Robi yritti sitkeästi erilaisilla tempuilla Liiaa hurmata. Jostain syystä Liian ja Robin kemiat eivät kohdanneet, ja Liia ei tuntenut laisinkaan vetoa valitsemaamme mukavaa ja komeaa urosta kohtaan. Muita uroksia liehitteli sitten senkin edestä... Kävimme myös ihanan Ninon luona, mutta progujen mukaan silloin oli jo liian myöhäistä, ja vaikka pariskunnalla meni hyvin yksiin, ei tulosta ole odotettavissa. Siispä suuntaamme katseet kevääseen 2012, ja yritämme astutusta uudelleen.

25.9.2011
Luovuin nyt kokonaan uusien nettisivujen haaveilusta ja taistelusta palvelimia vastaan, ja tyydyn näihin olemassa oleviin! Vanhassa vara parempi ja niin päin pois...

Kaikenlaista on taas kesän aikana tapahtunut! Agitreenasimme ihanassa kesäsäässä minkä ehdimme, joskin Liia teki juoksut maaliskuussa ja oli siksi huhtikuun tauolla. Liian piti saada pentusensakin keväällä, mutta ne suunnitelmat siirtyivät syksyyn, ja nyt eletäänkin mielenkiintoisia hetkiä, ja toivotaan astutuksen onnistuvan ensi viikolla. Myös vauvarintamalla tapahtui kesällä, meille syntyi heinäkuussa toinen suloinen poika, joten sen jälkeen harrastustaukoa pitikin ohjaaja, ei niinkään koira!

Sami ja Luka pärjäsivät kesäkuussa SM-kisoissa todella upeasti ja olivat hopealla, sekä saivat RimAn joukkueessa joukkuekultaa! Kullan vei niukalla aikaerolla velipoika Frodo, kärkipaikasta oli tiukka taisto loppuun saakka! Maajoukkuekarsinnoissa heinäkuussa Seinäjoella Sami ja Luka eivät tällä kertaa onnistuneet, kahdesta radasta toinen oli hylätty suoritus ja toisen harmittava rimanpudotus veivät maajoukkuehaaveet. Sami uhosi ottavansa Liian kisakoirakseen mammalomani aikana, muttei toteuttanut kuitenkaan suunnitelmiaan, vaan jatkoi kisaamista Lukan kanssa! Heinäkuussa Samilla ja Lukalla oli Itävallassa avoimet Euroopanmestaruuskisat, joissa he tekivät onnistuneita suorituksia ja myös muutaman ei-niin-onnistuneen radan! Kokonaistuloksena siis paljon kokemusta!

Kesäkuun lopussa meille kotiutui myös hurmaava nuorukainen Lex, Oorbellen Kevin! Lex pupsahti meille hieman yllättäen, kun kävimme sitä katsomassa, se valloitti meidät täysin. Pentunen on sopinut laumaan todella hyvin, edes alkukankeutta ei ollut! Lex ja Liia olivat pitkään bestiksiä, ja leikkivät aamusta iltaan, ja kun Lex kasvoi, kuvioon tulivat myös painit ja juoksuleikit Lukan kanssa, ja Luka alkoi syrjäyttää Liian paikkaa Lexin parhaana kaverina. Nyt Lex on 5kk ikäinen ihastuttava nuori mies, ja aikanaan pääsee sitten Samin agikaveriksi ja minun näyttelykaverikseni.

8.2.2011
Nettisivujen päivitys ei onnistunut, koska palvelimemme ei tarjoa tukea Joomlan vaatimille jutuille, joten vanhoilla sivuilla mennään toistaiseksi. Sivujen sisältöä hieman viilailtu muutaman uuden sivun ja jokusen kuvan merkeissä!

Agitreenikausi taas avattu, joskin Sami oli meidän agivastaava kahden koiran kera =) Me jäimme Eelin kanssa kotiin, mutta jo ehkä seuraaviin treeneihin päästään mukaan. Onneksi ei ole enää hirmupakkasia, niin Eelikin voi juoksennella hallilla!

11.11.2010
Uusia nettisivuja työstetään, tavoite on tämän vuoden puolella saada valmista! Liia tosiaan sai vuosi sitten oman pentubloginsa ja kauniin pentunsa, joka nykyään asuu Kytäjällä oman ihanan laumansa kanssa. Nuka-pentunen täytti jo vuoden, ja iän puolesta voisi kuvitella hänet jo aikuiseksi, mutta ei pidä kaikkea uskoa =). Nuka harrastaa agilityä Hyvinkäällä, näyttelyura on myös aloitettu mukavilla arvosteluilla! Kotona Nukalla on leikkikaverina kooikkeri Nella, huskyt Nero ja Veera sekä perheen yksivuotias tyttö.

Luka ja Sami ovat agilitanneet ahkerasti! He olivat heinäkuisissa karsintakisoissa toisia, ja pääsivät siten maajoukkueeseen Suomea edustamaan! Syys-lokakuussa kävimme Saksassa maailmanmestaruuskisoissa, ja mahtavasti meni! Tällä kertaa oli kotiintuomisia reilusti, joukkuekisassa (joukkueessa myös kooikkeri Frodo ja sheltti Sonic) saavuttivat upeasti hopeaa, ja yksilökisassa olivat kahdeksansia!! Sami ja Luka tulivat valituksi myös European Open-kisoihin, jotka pidettiin heinäkuussa Tsekeissä! Se reissu meni enemmän kokemusten kartoittamiseksi, vaikka onnistuneita ratojakin tuli =)


Liian kanssa olemme treenailleet niin ahkerasti kuin olemme pystyneet, sillä pieni poikamme on treeneissä mukana, ja hänen ehdoillaan mennään! Kesätreenit menivät hienosti, Liia on ihanan sähäkkä radalla, joten pitäisi vaan lähteä kisaamaan ja katsomaan, mihin rahkeet riittävät! Toistaiseksi tosin Samin ja Lukan treenit ja kisat menevät meidän edellemme, ja he ovat saaneet rauhan keskittyä tärkeisiin kisoihinsa. Me tuskin Liian kanssa koskaan hakeudumme edes maajoukkuekarsintoihin, kun tuo kilpailuvietti on tainnut meidän perheessä mennä lähes kokonaan isännälle =)



1.7.2009
Päivitykset laahaavat iloisesti jäljessä, ja paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoittelun!


Liia korkkasi kolmoset toukokuussa Janakkalassa kromfomestaruuskisoissa, ja tuloksena oli kolmas sija. Ei huono veto, oltiinhan ykkös- ja kakkospallilla minä ja Viima-kromfo, joten oli sillä vähän haastettakin. Mamma sanoi, että menee jatkossa omalla autolla kisoihin, ettei me päästä isännän kanssa aina kiilaamaan edelle. Hiukan nolona tunnustan, että Liialla oli noissa kisoissa nopeammat kepit kuin minulla, mutta onneksi se ei muuten minua päihittänyt, se vasta noloa olisi ollut!

Agin Suomenmesteruuskisoissa käytiin Torniossa, ja sieltä kotiintuomisina oli joukkuepronssia! Yksilöradalta ei kotiintuomisia juuri tullut, vaikka noudatin isännän ohjeita pilkuntarkasti. Radalla olin tuultakin nopeampi, ja huiskaisin häntä suorana putkeen ihan niinkuin isäntä ohjasi! Kuulemma olisi kannattanut mennä toiseen päähän, mutta eihän sitä aina ehdi kääntymään niin kovassa vauhdissa!


Liian kotiintuomisina Torniosta oli juoksut. Olihan mamma niitä jo odotellutkin, ja tällä kertaa ne tulivat kuulemma ihan aikataulussa. Liian poikakaveriksi valikoitui lopulta ruotsalainen hollannintuontiuros Enzo, joka kaikinpuolin passasi Liialle ja oli tutkitusti terve. Minä pääsin yksityishoitoon mamman vanhemmille, ja ah, kun oli mukavaa! Kolme privaattirapsuttajaa ja loputtomasti sohva-aikaa ja kepin heittelyä! Matkasta ja sen vaiheista mamma avasi blogin, joka löytyy osoitteesta http://tuulikaislan.blogspot.com . Sinne tulee kuulemma muutakin juttua, mutta minä en vielä tiedä, mitä.

27.4.2009
Meillä ei ihmeempiä ole tapahtunut, ollaan agiliteerattu ympäri Suomea vuoron perään. No, Liia agiliteerasi niin hyvin, että kuulemma jatkossa tulee minun kanssani samaan luokkaan. En kyllä usko ennenkuin näen, luulen kyllä, että pikkusiskoille on ihan omat sarjansa. Mutta olen minäkin ollut hyvä, pari voittoa tullut ja nopeuskin alkaa olla enemmän kuin kohdallaan. Vielä kun saadaan isäntä kovempaa liikkeelle, niin meilläkin on pullat hyvin uunissa. Liia kuulemma on ilmottautunut taas kesäksi TOKOon, josko saisvat AVOssakin startattua. Mamma ei ole mikään kisaihminen, joten ne vaan treenaa, kun kuulemma pitää olla täydellistä ennen kuin voi kisata. Muuten mennään normaalia matalalentoa, niinkuin aina keväisin, elokuulle asti on jo kalenterit täytetty.


16.2.2009
Me oltiin Liian kanssa hoidossa melkein kolme viikkoa mamman vanhemmilla. Meillä oli tosi kivaa, siellä on peuroja ja kaikkea mielenkiintoista, mitä voi ikkunasta katsella. Enää me ei kyllä siellä hoidossa saada herkkuja niinkuin ennen, en tiedä, missä vika. Näkkileipää saadaan silloin tällöin, ja vähän makkaraa, mutta on ajat kyllä huonontuneet selvästi. Mitä lie dieettiä meille pitävät. Meidän mamma ja isäntä oli kuulemma jossain Haimaassa, jollain lomalla. Ne vaihtoi meille uuden sukunimenkin tuossa tammikuussa, mutta loma ei kuulemma liittynyt siihen, vaan ne on menossa sen nimijutun takia uudelle lomalle, taas ilman meitä. No, ei se meitä niin haittaa, meillä on kivaa hoidossakin!


28.11.2008
Liia teki juoksunsa pari kuukautta etuajassa, joten se ei saa pentuja vielä, vaan vasta joskus kesällä. Eikä se päässyt mukaan Norjan Voittaja -näyttelyyn, kun minulla oli siellä tärkeät kisat, ja isännän mukaan Liia olisi vain sekoittanut minun päätäni. No, enpä minä niissä PM-kisoissa sitten kuitenkaan pärjännyt, mutta KV-kisassa sain Norjan SERTin ja tulin Norjan agivalioksi. Kävin myös näyttelykehässä pyörähtämässä, mutta siellä tuomari arvioi toisen valiouroksen minua komeammaksi, ja olin luokan kakkonen ERIllä.


30.9.2008
Liia kävi eläinlääkärillä tutkituttamassa itsensä virallisesti. Se oli kuulemma käyttäytynyt reippaasti tutkittaessa, mitä en kyllä usko. Minua ainakin jännitti aikoinaan se ihme silmienkurkkimislaite, ja eläinlääkäri nauroikin, ettei takapuolen kautta ole tottunut silmiä tutkimaan. Höh. Liialla kaikki oli kertoman mukaan priimaa, silmät terveet, polvet 0/0, lonkat arvioitu A/A. Ja molemmat tutkitut veljetkin ovat saaneet terveen paperit, joten seuraavaksi emännän katse kuulemma tähyää sulhojen suuntaan!


29.9.2008
MM-kisat menivät nekin jännittäviksi! Joukkueradalla ei tällä kertaa onnistuttu, vaan kerättiin ekalta radalta maksimipisteet 300! Yksilökisassa sen sijaan lähti tassu -tai tossu- paremmin luistamaan, mutta isäntä ei päässyt kuitenkaan liikkeelle kunnolla. Jouduin hidastelemaan radalla kankeiden ohjausvalintojen takia, joten sunnuntain radalle lähdimme sijalta 18. Lauantaina illalla nappasimme joukkueradalta perusvedolla neljänneksi parhaan suorituksen, joten yksilöfinaaliin oli hyvä lähteä.

Sunnuntaina mentiinkin sitten täysillä ja riskillä. Onnistunut veto voisi tuoda vielä mitalin, epäonnistunut ei mitään. Tällä kertaa puoli rataa meni palkintopallivauhdissa, mutta sitten isäntä ajautui ohjauksessaan liian pitkälle ja horjahti päin putkea. Tuomarin käsi heilahti, ja seurauksena vitonen. Tästä horjahduksesta johtuen isäntä jäi myös jälkeen minusta, joten nopeana poikana valitsin seuraavassa tilanteessa itse puomin hypyn sijasta. HYL siis tuloksena, ja kotiinviemisinä armoton harmitus. Vuoden projekti päättyi siis näin, kaksi ja puoli hyvää rataa tehtynä.

Seuraavaksi häämöttävät PM-kisat Norjassa, joten yhteistyötä viilaillaan siihen saakka. Sen jälkeen koittaa huilitauko, mutta vielä painetaan täysillä!



29.7.2008
Agin MM-joukkuekarsinta takana, ja huh, kun meni taas jännittäväksi. Lauantai alkoi virheellisellä radalla, joten toiselta radalta piti saada onnistunut suoritus, jotta pääsi sunnuntaille. Sehän onnistui, ja sunnuntailta sitten vielä pari nollarataa päälle. Olimme loppupisteissä toisia, joten joukkuepaikka on nyt sitten saavutettu, ja kohti maailmanmestaruuskisoja mennään. Kovasti vaihtelivat suoritukset, pari nappisuoritusta tuli tehtyä, yksi varmisteleva rata ja pari virheellistä rataa, mutta vauhti oli kohdallaan ja alusta tuntui hyvältä. Nyt ei muuta kuin viilataan molempien kunto kohdalleen ja koti-MM-kisoihin lippu korkealla!

23.7.2008
Liian muotovalion arvo vahvistettiin Kennelliitosta! Liia sai vikan SERTinsä Jens Martin Hansenilta Toijalan näyttelystä 8.6. ja seuraavana päivänä minä sain vikan agivalion arvoon vaadittavan nollavoittoni! Siitä tittelistä ei kyllä ole vielä kuulunut mitään, mutta antaa tuon pirpanan nyt nauttia valiostaan, minäpoika päräytän sitten kolmannen valioarvoni tiskiin. No, se Eestin muotovalio taitaa kyllä vieläkin olla epävirallinen, kun meidän diplomin faksaukset on hävinneet taivaan tuuliin. Täytyy yrittää uudelleen.

12.7.2008
Liian tokat kisat Mikkelissä. Ne starttasi ekana, joten emäntä ei ehtinyt kuulemma yhtään jännittää ja menikin sitten ihan kivasti. Rataantutustumisessa joku oli kysynyt Liiaa pitäneeltä isännältä, että onko tämä se koikkeri, se lähtee sitten ekana. Emäntä ei tästä tiennyt mitään, luuli lähtevänsä puolessavälissä, mutta se oli vaan lukenut lähtölistaa väärin. No, ei muuta kun radalle sadehousuissa, ja Liian eka nolla ja kakkossija oli tuomisina. Toinenkin startti meni hyvin, siitä nolla ja voitto. Liia on kyllä hauskan näköinen, kun se menee radalla, sillä on selvästi huisin kivaa siellä. Ja menee se aikas reippaastikin, emäntä joutuu vähän juoksentelemaan.

3.7.08
Haa, Liia starttasi agissa ekaa kertaa. Ei se ollut edes epiksissä käynyt, mutta kun tuli niin houkutteleva tilaisuus, oman seuran kisat, joissa edulliset startit, niin pitihän niitten kokeilla. Emännällä oli kuulemma ihan tunnottomat vellijalat, ja se oli ihan kauhuissaan, mitä oli mennyt tekemään. No, perua ei voinut, joten urheasti se oli yrittänyt, Liia tosin teki omaa rataa minkä kerkesi. Tuloksena siis 2x HYL. Mutta ura avattu! 30.5.2008
Kuukauden toipilasloman jälkeen kävin taas starttaamassa agissa. Toipuminen meni hyvin, tikit n. 15kpl poistettiin 10 päivää leikkauksesta, ja sen jälkeen olisi saanut lääkärin mukaan palata normaaliin toimintaan. Ihmiset ja minun fysioterapeuttini olivat kyllä sitä mieltä, että näin ison mahaleikkauksen jälkeen otetaan iisisti vielä pari viikkoa, lenkkeillään rauhassa ja palautellaan kuntoa ja kipristelystä kiristyneitä lihaksia. Agistartit menivät kivasti, eipä tauko ainakaan vauhtia hiljentänyt. Isäntä on enemmän hukassa tauon jälkeen, mutta ehkäpä se tuosta taas muistaa, mitä piti tehdä.

30.4.2008
Huh, minut leikattiin perjantaina. Toipuminen on käynnistynyt hiljalleen. Minulla kuulemma epäiltiin suolitukosta ja koko maha avattiin ja tutkittiin, mutta mitään ei löytynyt. Ohutsuoli oli kauttaaltaan tulehtunut ja osin lamaantunut, ja mahalaukussa ollut kangasnukka oli imenyt varjoaineen niin, ettei se päässyt etenemään. Kuulemma olen joskus syönyt jotain kangasta, mutta en kyllä tunnusta. Tikit eli ne inhottavat metallihakaset poistetaan ensi viikolla, kuukausi pitää ottaa rauhallisesti. Pönttö päässä kolistelen menemään, ei se paljon tahtia hidasta. Syöminen vaan on tosi inhottavaa, ja ne yököttävät lääkkeet. Hyh.

25.4.2008
Luka sairastui hissukseen keskiviikkoillasta alkaen, oireet pahenivat äkillisesti perjantai-aamuyöstä. Röntgen- ja varjoainetutkimusten jälkeen päätettiin leikata, Ukko leikataan mahastaan/suolistostaan tänään. Pitkä lepo tiedossa.



22.4.2008
Liia aloitti juoksunsa viikko sitten eli 15.4.08. Alkaa olla aika kivat paikat meikäkoiralla, iihania tuoksuja ympäri taloa ja Liiakin on kiltimpi kuin yleensä. Hassu se kyllä on, haluaa ensin kauheasti leikkiä, mutta sitten kun taklauksella hieman osun Liiaan niin se piippaa kimeästi. Ehkä se leikkii vinkulelua, en tiedä.

Osaa se Liia järjestää muutakin ohjelmaa, tällä kertaa jakson nimi oli "sydämentykytyksiä koiralle ja omistajalle". Nimittäin juoksujen takia Liia oli laitettu yhteen pikkuhuoneeseen yöksi. Samassa huoneessa sattuivat olemaan isännän ja emännän joulusta jääneet suklaat. Huono yhdistelmä, Liian houdini-taidot tietäen. No, jotta Liian ei olisi kovin hankalaa toteuttaa itseään, emäntä kaiken huipuksi oli illalla hakenut pari marmeladia ja jättänyt laatikon ihanasti raolleen. Isäntä oli muistanut ottaa sähköjohdot seinästä Liian huoneeseen laittaessaan, muttei huomannut rakosallaan olevaa vetolaatikkoa. Äänistä jälkeenpäin päätellen Liia heräsi auringon noustessa ja totesi olevansa kahlittuna tylsään, luovuutta rajoittavaan huoneeseen. Pienen aamukonsertin jälkeen emäntä ja isäntä olivat tyytyväisiä, kun Liia huoneessaan hiljeni, vaan jospa olisivat tienneet... 350g tummaa Tobleronea katosi pieneen mahaan alta aikayksikön. Ja nam, kun oli hyvää!!

Reilun tunnin jälkeen karu totuus paljastui, kun isäntä nousi ja meni päästämään Liiaa aamupissille. Huoneen lattialla oli pelkät Tobleronen pahvikuoret ja ovella vastassa Liia tyytyväisenä häntäänsä heilutellen, suklaita suupielistään nuollen. Paniikin hiljalleen noustessa emäntä ja isäntä pyrkivät ajattelemaan fiksusti, ja iskivät suolapallon Liian nieluun. Minähän en oksenna (karskit miehet ei tee niin), mutta Liia kilttinä tyttönä ykäsi pihalle isot lammikot ihanantuoksuista suklaata. Ja yritti syödä ne äkkiä takaisin, siinä osin onnistuen. Oksukäsittelyn jälkeen seurasi hiilitablettitankkaus, sillä Liian aiempien temppujen jäljiltä hiiltä löytyi lääkekaapista. Sen jälkeen alkoi hurja nettisurffailu, heittääkö se henkensä vai ei. Aluksi näytti hyvältä, eläinlääkärikin sanoi, että jos söi tummaa suklaata, ei hätää, raja on 100g/painokilo, taloussuklaa olisi pahempi juttu. Tilastot kuitenkin kertoivat karua faktaa, Itävallan tumma Toble on semi-sweet chocholatea kuten suomalainen taloussuklaa, ja sitä tarvitsee 8kg painavan koiran syödä 200g, jotta myrkytysoireet ilmaantuvat. Ja Liia popsi siis 350g eli melkein tupla-annoksen.

Kädet täristen lähtivät emäntä ja isäntä töihin, siellä ei kuulemma tunneta "koira sairas" -poissaolopäiviä. Emännällä oli jotain "ylitunteja" tai sellaisia tehtynä, joten se tuli kotiin jo tosi ajoissa. Minua se ei moikannut juuri ollenkaan, vaan syöksyi Liian luokse. Aika epätasa-arvoista minun mielestäni. Ovenraosta näin, että Liia tärisi ja läähätti, mutta muuten taisi olla ihan kunnossa, tai ainakin pystyssä. Emäntä kaappasi sen kainaloon ja lykkäsi pihalle, ja sitten ne olivat pihalla tosi pitkään. Emäntä kertoi, että Liian sydän pamppaili kauheasti, mutta oli se ihan pirteän näköinen. Sitten Liia meni lepäämään, se oli jostain syystä ihan väsynyt. Ehkä se ei ollut nukkunut kunnolla, kun oli kalastellut sitä tobleronea sieltä laatikosta. Emäntä teki oksuanalyysin pihalla, ja näytti siltä, että Liia oli saanut oksennettua aika paljon suklaata pois. Toivottavasti riittävästi, mutta tämä keskiviikkopäivä vielä seuraillaan ja katsotaan, tuleeko lisää oireita. Läähätykset, tärinät ja pamppailut helpottivat Liian lepäillessä, joten hyvältä näyttäisi. Mutta meidän perheeseen ei kuulemma enää osteta tummaa suklaata, taloussuklaasta puhumattakaan. Fazerin sinistä taitaa vielä tulla, mutta sitä Liian kokoinen koira saisi syödä 2kg, joten jos isäntä malttaa olla ostamatta kerralla kymmentä levyä, niin Liiakin on turvassa siltä osin.



16.3.2008
Vuosi vaihtui jo ajat sitten, ja meillä on tasaisen vauhdikasta koko ajan. Agista pidettiin vähän taukoa noitten PM-cembaloitten jälkeen, ja nyt ollaan hiljalleen virittelemässä kisaputkea taas kuntoon. Eilen kisattiin Riihimäellä kolme kisaa, ja kyllä se isäntä oli vielä ihan talviruosteessa. Eka kisa mentiin ihan kivasti, mutta sen jälkeen kyllä mopo karkasi vähän liian pitkälle. Liia muuten tykittelee agia omassa treeniryhmässään myös, ja taitaa lähteä kisailemaan joskus juoksujen jälkeen eli alkukesästä. Hmm, outo ajatus, että Liia tulisi joskus samaan sarjaan minun kanssani...

Liia on käynyt näyttelyissä Tampereella ryhmiksessä, Turussa KV:ssa ja Tampereella KV:ssa. Turussa tuli EH ja Tampereella ryhmiksessä ROP ja KV:ssä VSP ritirimpsuineen. Se oli ihan polleeta tyttöä kun olivat olleet reissuissa ilman minua, mutta antaa sen nyt nauttia. Näkeepä sitten agikauden kunnolla alettua, että kuka tässä perheessä on ykköskoira ja kuka odottaa autossa...



11.11.2007
Isäntä on vissiin ihan hurahtanut isoihin kisoihin, sillä taas oltiin jossain mestaruuskisoissa, missä oli vilskettä ja vilinää riittämiin! Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut matkustaa kuin Vantaalle, sillä Norjan lentolippusähläysten jälkeen meikäkoira ei ole mikään lentomatkustusintoinen.

Kisaviikonloppu oli rankka, lauantaina oli samassa paikassa kahden radan kansainväliset kisat ja sunnuntaina sitten nämä kolmen radan mestariskisat. Lauantaina kävin ekan radan "pikkuisen" ylikierroksilla, ja hypätä leiskautin puomin kontaktin reunalta maahan. Minun mielestäni isäntä selvästi pyysi minut pois, ja kun tassunkärkeni kerran oli kontaktin reunalla, niin eikös sitten voikin jatkaa matkaa! No, tuomarisedän ja isännän mielestä ei, joten vitonen siitä sitten tuli. Ja minut komennettiin rauhoittumaan jäähdyttelylenkille. Sunnuntaina sitten olin saanut pahimmat höyryt haukuttua ulos, joten olin mitä kuuliaisin koira. Isäntä vain ohjasi ja minä menin juuri niinkuin hän toivoi.


Näissä kisoissa oli ehdottomasti parasta se, että Liia ei ollut mukana koko viikonloppuna, ja minä sain nauttia emännän ja isännän jakamattomasta huomiosta! Ja huomiota sainkin yllin kyllin, monet paikallaolijat tulivat kisojen jälkeen kovasti onnittelemaan minua, sillä isäntä ohjasi minua tällä kertaa ihan hyvin, ja me voitettiin Pohjoismaitten mestaruus medi-luokassa. Kauhean paljon herkkuja ei kylläkään ollut tarjolla, ja palkintojen jaossa piti kovin pitkään istuskella paikoillaan. Joten jatkossa toivoisin hiukan tarkennusta tuohon palkintopuoleen, kyllä koiran kuuluisi saada heti kunnon herkkuluu palkinnoksi uurastamisesta! Emännän vanhemmat onneksi toivat minulle heti hiukan nameja, joten maltoin odottaa sitä luuta hieman pitempään. No, me lähdimme sitten kisoista kiertämään ilmeisesti minun mestariskoira-tittelini kunniaksi järjestettyjä kahvitteluita molempiin mummoloihin, ja siellä onneksi odotti kunnon puruluu.



21.10.2007
Norjan reissu muuttui tällä kertaa opintomatkaksi, joskin antoisaksi sellaiseksi! Alusta oli mitä mainioin, ja pito ainakin meikäkoiran tassujen alla hyvä. Isäntä ei ollut ihan elementissään, joten meille tuli pari hylättyä rataa ja yksi virhepitoinen kympin rata, jossa tein elämäni ensimmäisen kontaktivirheen! Kontaktivirhe tuli siinä, kun isäntä ehdotti, että hyppäisin keinulta pois jo keskivaiheilta ennen kontaktia. No, minähän hyppäsin. Tuomari sitten nosti kätensä sen merkiksi, etteivät tassuni olleet valkoisella. Eiväthän ne olleetkaan, kun isäntä pyysi tulemaan pois ennen kontaktia. Sitten vielä huiskaisin isännän perässä yhden hypyn ohi, mistä toinen vitonen päälle.

Yksi joukkueratanollakin mahtui joukkoon, joskaan siitä ei mitään etua ollut, kun joukkueen muut olivat jo edellä tehneet hylätyn. Mutta huisin opettavainen matka oli, ja kansainvälisten kisojen meininki huima. Minijoukkue toi sentään mitalin kotiin, muuten oli saldo mitalipuolella hieman vaatimattomampi. Mutta hienoja suorituksia nähtiin! Norjasta ei muuten ole mitään kerrottavaa, näimme hotellin (joka oli ihan kiva ja sikakallis Scandic Hamar) sekä kisa-areenan. Hamarin keskustan ruokapaikoistakin muutama tuli isäntäväelle tutuksi, ja Oslon Gardemoenin lentokenttä. Siellä odoteltiin monta tuntia.

Paluumatkalla kaiken lisäksi saimme asioida lentokenttävirkailijoiden kanssa ihan urakalla. Minun lippuni kun oli vaihdettu emännän lipun oheen, kun isäntä joutui suoraan Norjasta työmatkalle Newcastleen. Niinpä päätin lentää emännän kanssa kotiin, mutta lentokenttävirkailijat eivät olleet samaa mieltä. He olivat kadottaneet koko koirapaikkavaraukseni johonkin, joten ensin emäntä sai vakuutella yhden virkailijan siitä, että minä olen sama koira, mutta lennän nyt vain toisen omistajani kanssa kotiin. Sen jälkeen meitä pyydettiin erikoistavaralastaukseen, jossa ilmoitettiinkin, että koneeseen otetaan korkeintaan kolme koiraa. Meillä oli siis 7 koiraa joukkueen matkassa ruumaan menossa ja kaksi matkustamossa. No, puhelinsoittojen ja keskustelujen jälkeen virkailijat totesivat, että "we can take six dogs, but ms. Kaisla and dog stay here". Se tarkoitti sitä, että minut laitettiin standby-lappu häkissäni vesisateeseen pihalle odottamaan, mahdunko koneeseen vai en. Emäntä oli ihan harmissaan, kun ei tiennyt, mahdunko minä mukaan vai en. Hän päätti sitten jäädä minun kanssani Osloon, jos en pääsisi koneeseen, ja lentää illan viimeisellä koneella Helsinkiin. Joukkueenjohtaja Sepon kanssa sitten odoteltiin portilla ja vakuuteltiin, että koirapaikkani ihan oikeasti on varattu jo aikoja sitten mr. Oksan nimellä, mutta Oksa ei nyt lennä Helsinkiin, mutta minä lennän emännän kanssa. Eli kaksi ihmistä ja koira -varaus on muuttunut yksi ihminen ja koira -varaukseksi. Lentokentän (SASin) järjestelmien mukaan näin ei vain ollut, eikä ylimääräisiä koiria mahtunut mukaan. Kun kone oli lastattu, minä odottelin vielä kentällä paikkaani. Ilmeisesti tilaa oli, sillä minut nostettiin koneeseen ja portille näytettiin lastauksen olevan valmis, ja käsimerkein viestittiin seitsemän koiran olevan koneessa. Siispä emäntä ja Seppo kiirehtivät koneeseen, joka laittoi ovet kiinni ja lähti rullaamaan kohti kiitorataa. Minä mukanaan.



26.9.2007
Kisapaivakirjaa:
Kauheasti on taas tapahtunut! Nyt ollaan Norjassa agilityn MM-kisoissa, joihin lunastettiin paikka Vantaan karsintojen kolmannella sijalla 7/07. Treenit alkoivat tanaan iltapaivalla ja kaytiin kokeilemassa maton pitavyytta. Ihan mukavalta tuntui keinonurmityyppinen alusta, ja paikatkin ovat hyvin vetreina kisaamista varten. Onhan meilla oma huippuelainfysioterapeutti Patricia matkassa, joka pitaa huolen lihashuollosta! Huomenna alkaa varsinainen koitos, ensin on joukkuekisan hyppy- ja agilityrata, sitten sunnuntaina yksilokilpailut. Joukkueita ja eri rotuja on pilvin pimein, ja kaksi kooikeriakin on bongattu.



14.7.2007
Liia visiteerasi pari viikkoa sitten Tuusulassa Summer Showssa ja kävi hakemassa punaisen nauhan. Minäkin olin turistina mukana, ja onneksi pääsin alueelle, sillä aikataulut olivat pari tuntia myöhässä, ja autossa tuli melkoisen kuuma. Tuomaritäti oli tykännyt Liiasta kuulemma ihan hirmuisesti, mutta koska Liialla ei ollut karvaa, sanoi tuomaritäti sitä kaljuksi eikä voinut antaa ERIä ja siten SERTiä. Liia kun oli ainoa narttu, niin ERIllä olisi tullut myös SERT. Harmi Liian kannalta, sillä ei se sitä karvaa enempää saa kasvatettua, vaikka yrittää. Kohta sillä nimittäin tulee taas juoksut, ja sitten lähtee nämäkin karvat. No, ei se mikään näyttelyhirmu olekaan, toisin kuin minä.

Syötiin toissayönä Liian kanssa kaksistaan sellainen iso karkkisäkki. Emäntä oli saanut sen lahjaksi, ja -hullu kun on- jättänyt sen avattuna keittiön pöydälle. Liia kävi sen sieltä kippaamassa lattialle, ja yön tunteina me pisteltiin poskeen eri makuisia lakuja, salmiakkia ja hedelmäkarkkeja. Aamulla isäntä ja emäntä olivat ensin kauhuissaan, kun näkivät, että ollaan oksenneltu matoille ja luulivat, että me ollaan vakavasti sairaita. Karkkipussin jämät nähtyään ne taisi tajuta, että me ollaan vaan sokerihumalassa. Tai oikeastaan kuulemma näytettiin ihan sokerikrapulaisilta, hoiputtiin huonovointisina ympäri kotia ja oksenneltiin sinne tänne. Tai minä en oksentanut yleisön edessä, nostin vain kuonon kohti kattoa ja nielaisin heti kaikki mitä ulos yritti tulla. Emännällä oli naurussa pitelemistä, kun se antoi meille aamuruoan, kumpikaan ei voinut edes katsoa ruokaa, vaan Liia peruutti nopeasti tilanteesta pois ja minäpoika katselin taivaita. Yleensä meidän ruoka katoaa kupista muutamassa sekunnissa, mutta nyt ei koskettu kuppeihin vaan kierrettiin ne kaukaa. Ja käytiin vähän yökkimässa lisää. No, päivän mittaan olo helpotti, ja ruokakin rupesi maistumaan iltapäivällä. Vähän on mahat vielä löysällä, mutta lakulla kuulemma on sellainen taipumus. Jotta kiitos vaan emännän vanhemmille ja veljelle, hyvän ja maistuvan lahjan toitte!

Ei me kyllä ensimmäistä kertaa oltu syömässä jotain kiellettyä, viime kerralla joitain viikkoja sitten syötiin Liian kanssa muurahaismyrkyt, mutta se ei ollut emännän ja isännän mielestä yhtään hilpeää. Silloin ne soitti eläinlääkärille ja oksennutti meidät, Liia oksensi kiltisti, mutta minäpoikahan en oksenna. Enkä oksentanut vaikka suolaa tungettiin suuhun. Vähän kakistelin, mutta siinä se. Sitten minua juotettiinkin, olinhan popsinut muurahaismyrkkyä ja suolaa. Tai ihan varmaksi ei voi sanoa, kumpi meistä ne myrkyt söi, mutta minun suustani se myrkyn kuori löytyi. Liialla kyllä on enemmän tapana hakea tällaiset aarteet esiin, joten siksi emäntä heti epäili Liiaa. No, molemmat ollaan yhä täysissä voimissa, joten ei se myrkky meitä hetkauttanut. Ainakaan päällisin puolin.


17.6.2007
No huh. Olipas rankka sunnuntaipäivä Ylöjärvellä. Vietin paljon aikaa boxissani, mitä ei kovin useasti tapahdu. Mutta me olimmekin agilityn SM-kisoissa, ja isännän ajatuksena oli kai, että saisin välillä levätä. No eihän se niin helposti käy, minä kun tykkään katsella ohikulkevia koiria ja piippailla aikani kuluksi. Boxini kärrättiinkin siksi teltan uumeniin, jotta edes vähän saisin levättyä. Nämä SM-kisat olivat kuulemma jotenkin tärkeät kisat tai jotain, minä en kyllä huomannut mitään erikoista.

Siis radoissa ei ollut mitään erikoista, mutta ihmiset kyllä saivat varmasti jonkun auringonpistoksen. Meillä oli nimittäin kaksi starttia ja toisen radan jälkeen tapahtui jotain ihan käsittömätöntä! Monta ihmistä juoksi meidän luoksemme heti maaliin tulon jälkeen huutaen ja kaiken huipuksi yksi hyökkäsi isännän kimppuun nostaen tämän ilmaan. Jotta tässä ei olisi riittävästi, tuli joku mies vielä vesipyssyn tai vastaavan suihkujutun kanssa ja suihkutti isännän päälle jotain makeaa -ja tahmeaa- juotavaa. Minä katsoin paremmaksi väistää takavasemmalle, ja juoksin hämilläni ympyrää isännän ympärillä. Emäntä yritti minulle jutella, että ei hätää, mutta enhän minä häntä uskonut. No, tilanne rauhoittui hetkeksi, mutta sitten niitä ihmisiä vasta tulikin! Kaikki vaan halasivat isäntää, no, jokunen rapsutti minuakin, mutta minä olin kyllä iiihan ihmeissäni tästä oudosta tapahtumasta. Jäähdyttelyjen ja levon jälkeen pääsinkin sitten palkintopallille ykköspaikalle! Että kyllä sen verran hyvin kisattiin isännän kanssa.

Palkintopallipaikan jälkeen ollaan AINA päästy lähtemään kotiin tai ainakin huilimaan, mutta nyt piti mennä poseeraamaan joillekin kuvaajille. Ryhmäkuvassa maxikoirien voittajamies oli sen verran kuvauksellinen (ja ehkä vähän jännittäväkin), että minä hieman ujostelin ja ajattelin mennä kiltisti miehen taakse niin, että minusta näkyi vain vähän nenänpäätä ja suuret silmät. No, eipä auttanut, isäntä pyysi minut kuitenkin eturiviin ja mentävähän se oli. Eikä se sitten ollutkaan kummempaa se kuvailu, siinä vaan oltiin ja poseerattiin, ja sehän minulta kyllä luonnistuu! Mutta kuulemma minä olen nyt mestariskoira, minun mielestäni siinä ei kyllä ole mitään uutta, olenhan minä ollut mestari ennenkin, ainakin RimA:n möllimestari ja medimestari ja...

19.4.2007
Liialla on Camel Bootsit. Metsälenkillä se huitelee missä sattuu, välillä ei ole kuulo- eikä näköhavaintoakaan. No, minä en viitsi mennä mukana niin kauas, mutta aika hurjalta sen meno välillä näyttää. Isäntä ja emäntä välillä menevät kyykkimään pusikkoon, ja vaativat, että minäkin olen hiljaa paikallaan, jotain piiloleikkiä ne leikkivät, että Liia saisi etsiä meidät. Minun mielestäni se on ihan epäreilua, minäkin haluaisin välillä etsiä, mutta aina minun pitää vaan maata ojan pohjalla tai istua puun takana.

No, eilen sitten kävi niin, että Liia oli ihan innoissaan lintujen äänistä, eikä huomannut, että isäntä ja emäntä jatkoivat matkaa toiseen suuntaan ja menivät taas piiloon. Se taisi vähän hätääntyä, kun emäntä näki vaan, että se lähti hirmu kovaa juoksemaan ihan väärään suuntaan. Se juoksi sinnepäin mistä oltiin tultu ja sitten takaisin siihen lintujenkatselupaikalle. Ei se vieläkään huomannut meitä, vaikka oltiin siinä ihan vieressä, eikä se osannut yhtään edes katsella ympärilleen tai etsiä meitä. Otti vaan jalat alleen - ja katosi. Emäntä sitä kovasti huuteli ja etsittiin siitä metsästä, mutta eihän siinä sitten muu auttanut, kun jättää isännän paita tutuksi hajumerkiksi ja lähteä kotiin katsomaan, onko Liia löytänyt sinne. Emäntä lähti meidän jälkiä takaisinpäin ja me miehet lyhintä tietä kotiin. Me pysyttiin ihan tyynenä, sillä toissapäivänä yks meidän kamukooikeri teki samanlaisen katoamisjutun ja löysi heti kotiin.

No, me miehet sitten löydettiin Liia ensin, se istui kotiportilla sen näköisenä, että tulittehan te vihdoin, ja rupesi matelemaan minun edessäni. Yritti vissiin pyydellä anteeksi häippäämistään, eihän laumasta noin sovi lähteä. Lopulta saapui emäntäkin, sillä kyllä pomppasi ensin sydän kurkkuun, sillä pihalla näyimme vain isäntä ja minä, mutta Liia oli vain terassin takana piilossa, ja tuli peppu heiluen emäntää heti moikkaamaan. Eli tarinalla oli onnellinen loppu, Liia oli ilmeisesti pinkonut kotiin reitin takaisinpäin, eli pari kilometriä, ja mennyt ison autotien reunaakin pitkän matkaa. Huono puoli tässä on se, ettei Liia siitä mitään oppinut. Eilen se vielä malttoi katsella meidän menoa, mutta tänään sillä oli jo vitosvaihde silmässä, ja se paineli metsää ympäri kuin pikajuoksija. Emäntä sai ihan tosissaan huhuilla Liiaa kun kokeili, onko järkeä tullut päähän sitten eilisen. Ei ollut tullut, ei sitten yhtään.

Muutakin on tapahtunut! Olimme isännän kanssa Purinalla kisaamassa pääsiäisenä (8.4.), ja saimme yhtenä päivänä kolme nollaa! Nyt on SM- ja MM-karsintanollat kasassa, joten pääsemme huippukisoihin kesällä! Kirkkonummelta haimme lisäksi lauantaina 14.4. nollan ja yhden keppivirhevitosen. Emäntä vaan juuri tajusi, että Liia saattaa tehdä juoksut kesäkuussa, mikä ei ole ihan hyvä juttu minun keskittymiseni ja kisakuntoni kannalta. Viimeksi kun paastosin pari päivää ja kävin "pienillä" ylikierroksilla. No, silloin oli eri juttu, nyt tiedän jo kuvion enkä vähästä hetkahda. Takuulla.

Liia kävi lisäksi Sipoossa näyttelyssä 15.4. Siellä oli tuomarina Markku Santamäki, joka sanoi, että Liia on kesken kehityksen ja sillä on mustaa turkissa. Mitäs minä olen sanonut, kakara mikä kakara! Laatuarvosteluna oli EH. Muuten kuulemma ihan hyvä arvostelu. Liia oli nähnyt siellä Urho-veljen, joka oli ollut tosi kiva, mutta serkuillensa ja tädillensä se oli vähän mölissyt. Pöhkö kun on. Agilityn alkeiskurssi II:n Liia on myös aloittanut, ja ihan kohtalaisesti niitä juttuja kuulemma suorittaa. Kohta vaihtuu ulkokausi niin tokossa kuin agilityssä, täytyy vaan toivoa hyviä ilmoja. Liia on kyllä niin hienohelma, ettei tykkää mennä ulkona maahan... Saa nähdä, kuinka sen sitten käy, jos on vaikka kuraista!


4.3.2007
Huh, aika on taas vierähtänyt. Meillä on ollut jonkin verran sutinaa mutta pääsääntöisesti tavallista elelyä. Minä olen käynyt agikisaamassa Turussa, yksi nolla taas tulla napsahti kun isäntä ei tällä kertaa onnistunut sotkemaan rataa, joten nyt on neljä nollaa kasassa! Liia on käynyt minialkeiskurssin agilityssä, joten sekin meinaa alkaa harrastaa tätä kivaa lajia. Liia kertoi, että mamma on vielä ihan pihalla niistä ohjausjutuista, mutta se harjoittelee ahkerasti, joten ehkä se vielä oppii. Mutta on meillä urakkaa, nyt kun on molemmat koulutettavana. Onneksi tuo isäntä jo aika hyvin osaa olla häiritsemättä suorituksiani.

Liia käy lisäksi tokossa, ja se vissiin nykyään jotain osaakin. Se haukkuu ihan yhtä paljon kuin aikaisemminkin, ja rähjää toisille koirille ennenkuin tutustuu niihin. Se on ihan hassu, se haluaisi leikkiä, mutta aina ensin se vaan räyhää, niin kukaan ei sitten halua leikkiä sen kanssa. No, minä tietty leikin joka päivä sen kanssa, me painitaan pihalla ihan hirmuisesti joka ilta. Ei se minulle uskallakaan mitään sanoa.

Emäntä ja isäntä sanoo, että minusta on tullut taas talvipöhkö. Ennenkin on todettu, että olen oikeasti arktinen malamuutti enkä mikään hollantilainen lintukoira, ja taas se tuli todistettua kun lumi tuli maahan. Minä kierin ja pyörin ja kaivan ja pompin ja ennenkaikkea pidän mahdotonta mölinää ja vauhtia koko ajan. Mutta kun minulla on niiiiiin kivaa, että kuulkoot naapuritkin kun riemuitsen!

31.12.2006
Vuoden viimeinen päivä. Olen ihmetellyt pauketta jo useamman päivän, ja Liiakin sitä ihmettelee ja kuulostelee. Me kuulemma mennään evakkoon emännän vanhemmille, vaikka eihän me raketteja pelätä. Tai minä en ainakaan, Liiasta en vielä tiedä. Ei tosin voida olla samassa huoneessa, sillä Liian juoksut jatkuu edelleen. Tänään on 19. juoksupäivä, ja Liia edelleen yrittää saada minusta sulhasta. Ja ihmisillekin se heiluttelee häntää sulhonhakumielessä, ihan pöhkö tapaus siis.

Liian juoksut on kyllä olleet rankkaa aikaa. Meitä on pidetty melkein koko ajan eri huoneissa, sillä Liia on ollut aika aktiivinen seuranhakija ja minähän olin heti mukana juonessa. Ensimmäiset 10 päivää minä vain ulvoin ja piippasin, en ymmärtänyt, miksi pää on ihan sekaisin. Jouluna en suostunut edes syömään pariin päivään. Sitten alkoi tilanne rauhoittua, mutta vieläkin on emännän mukaan "tilanne päällä". Nyt voidaan jo lenkillä kävellä vierekkäin, mutta muuten hommat jatkuu entiseen malliin. Liia yrittää minua edelleen mielistellä minkä kerkiää.

Agilityssäkin perjantaina yritin katsella muita koiria sillä silmällä, lähtöviivalla ollessanikin vilkuilin vain takanani ollutta ihanaa belgialaista tyttöä. Isäntä tätä naureskeli, yleensä en näe enkä kuule mitään muuta agissa, etenkään lähtölupaa odottaessani. No, nyt taitaa olla hieman pehmeät ajatukset menossa, lähdin kuitenkin käskystä hyppäämään, enkä tyttöä katsomaan.


13.12.2006
Kyllä nyt on kummallista. Minun takapäässäni on jotain punaista töhnää, ja Luka nuuskii minua koko ajan. Rasittavaa kerrassaan. Ja muutenkin tuntuu ihan oudolta, en oikein tiedä, miten päin olisin. Jostain juoksemisesta emäntä tohkeissaan puhui, ja kyllähän minä juoksen ja hypin ja riehun, melkein koko ajan. Olenhan vasta 8kk eli ihan pikkiriikkinen vielä. Välillä kyllä lepään, mutta Luka aina tulee siihen tuhisemaan, joten täytyy koko ajan vaihtaa paikkaa. Mitä lie tapahtumassa, kuulemma jokin tyttöjen juttu.
-Liia-

6.12.2006
Jippii, minun eka näyttely, eikä Luka edes tullut mukaan! Aluksi oli huisin jännää ja sinkoilin paikasta toiseen, mutta kunhan tajusin homman luonteen, olin oma reipas itseni. Alun hätäilyitten jälkeen huomasin, että Luna oli kiva leikkikaveri, vaikka emme oikein kunnolla saaneetkaan leikkiä hiekkapohjan takia. Aikamme odoteltuamme tuli minun vuoroni aloittaa kisat, olinhan ainoa pentuluokan edustaja. Hölkkäilin kehässä ja poseerasin pöydällä ja maassa reippaasti. Tuomari kehaisi minua, ja sain KP:n ollen siis ROP-PENTU. Arvostelu harrastuksissa, kunhan sinne päivittyy (Mozillalla aikamoinen viive, tai sitten emäntä ei osaa sitä oikein käyttää...).
-Liia-


19.11.2006
Pitkästä aikaa pääsin kisaamaan agilityssä! En malttanut aamulla mieltäni ja taisimme isännän kanssa sählätä päivän ensimmäisellä radalla - oiken kunnolla. Iltaa kohden tulokset kuitenkin paranivat ja loppujen lopuksi pääsin palkinnoillekin asti! Kirjoittelin hieman radoista myös harrastusten agisivuille.


9.11.2006
riehumista Viime aikoina ollan vietetty aika hiljaiseloa, vaikka ollaan oltukin koko ajan menossa. Liia kävi turistina Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä kannustamassa Namua ja Urhoa, ja minä olen käynyt agilityssa. Muuten ollaan riehuttu lumessa, kun sitä on tullut pihan täydeltä ja haukuttu ohikulkijoita. Tai Liia oikeastaan haukkuu, minä vain katselen.

Ja Liiahan kävi myös koiratanssikisoissa Janakkalassa kannustamassa isä-Viliä ja tapaamassa Bittiä, ja sai haukut siitä kun se haukkui sielläkin. Se ei kyllä osaa olla hiljaa missään. Liia on muutenkin valloittanut maailmaa, se on käynyt tapaamassa sukulaistätejä ja -lapsia, kun minä olen ollut täysihoidossa emännän vanhemmilla. Ihanaa hermolepoa, siellä minua rapsutellaan ja saan herkkuja. Eikä Liiaa lähimallakaan. No, kyllä sitten on taas kiva nähdä se, me aina juostaan ympäri pihaa ja painitaan kun ei olla vähään aikaan nähty. Mutta olen kyllä salaa vähän kade, kun Liia pääsee kaikkialle, ja minä en.

Minä sain upouudet, mittatilaustyönä teetetyt vetovaljaat, joita huskyvaljaiksikin kutsutaan. Nyt kelpaa isännän ja minun harjoitella koirahiihtoa ja koirajuoksua. Liia sai kevyttoppatakin, emäntä ommella surautti sille sellaisen kapistuksen. Onneksi ei tehnyt minulle sellaista, enhän kehtaisi edes ulos mennä sellainen päällä. Se kuulemma suunnittelee lämpöloimea ja kura-asua meille molemmille, mutta minä aion kyllä ottaa mestarillisen ja kehuja aidosta eläytymisestä saaneen marttyyriroolini käyttöön siinä vaiheessa, jos minulle jotain kurapukua puetaan!



9.10.2006
Paljon on taas tapahtunut, mutta ei niin kauheasti kumminkaan! Olen käynyt kaksissa agilitykisoissa, joista Kirkkonummella tulokseksi 5, mutta Helsingistä nollavoitto! Eli sitten vain lisää nollia (ja voittoja) keräilemään, ja vuoden päästä agilityvalion arvoa yrittämään...

Viime viikolla käytiin Liian kanssa Padasjoella, kun isäntä kävi lintumetsällä. Liia oli vaan harjoittelemassa paukkeensietoa, mutta minäpoika tiesin heti, mitä kuuluu tehdä. Isäntä yritti saada minua istumaan ja mennä ensin kauemmas ampumaan, mutta eipä olisi voinut vähempää kiinnostaa. Haahuilin siis isännän lähettyvillä, ja kun hän täräytti ensimmäisen kerran harjoitukseksi, aloin välittömästi tehdä hakukuviota ja etsimään sitä pudonnutta lintua. No, isäntä yritti selittää, että se oli joku harjoitus, eikä lintua löydy, mutta minä varmuuden vuoksi hain aktiivisesti laajalta alueelta, jospa siellä kuitenkin joku tirppa olisi ollut.

Liia vähän jännitti pauketta, kun isännän uudesta tussarista tulikin yllättäen tosi kova ääni. Mutta se sai paljon nakkeja, niin eipä sitten enää jännittänyt. Liia löysi hillerinkin, ja meni tutkimaan sen pesää. Hilleripä oli nopeampi, ja lähti karkuun, mutta emäntä luuli, että se on vielä pesässään ja puraisee Liiaa nenään. Se olisikin ollut Liialle ihan hyvä opetus, mutta pesä oli kuitenkin tyhjä. Muuten Liia on jatkanut pentutokoilua, ja ollut kuulemma ihan kiltisti siellä. Liia kävi myös match showssa ekaa kertaa, ja sielläkin pärjäsi ihan kivasti sijoittuen punaisten pikkupentujen kakkoseksi. Näistä jutuista Liia kirjoittaa varmaan enemmän tuonne harrastuspuolelle. Kun se nyt näköjään alkaa jotain harrastamaan. Emäntä kovasti toivoo, että päästäisiin pian metsästysjälkeä ajamaan, mutta koko ajan on tapahtumia ja puuhaa niin hirmuisesti, ettei olla vieläkään ehditty.

Liia kävi pitkästä aikaa myös leikkimässä Urho-veljen kanssa. Ei se kyllä kuulemma kauheasti leikkinyt, juoksenteli vain ja haisteli. Siellä oli sen emo Friakin ja Oona-mäyris, mutta ne ei ollu Liian mielestä yhtä kivoja. Mamman komentoon Liia oli kyllä kiltisti alistunut. Mutta Liiaa vissiin vieläkin vähän pelottaa, kun vähän aika sitten leikeissä kaksi vinttikoiraa lähti sitä jahtaamaan, ja se silloin vähän pelästyi ja kauhistui. Niin se ei nyt kauheasti halua leikkiä, paitsi minun kanssani, ja joittenkin tuttujen koirien, kuten Manu-villiksen.

Ja sitten tärkein kaikista, Frodosta tuli agilityn maailmanmestari eilen ja joukkuemaailmanmestari lauantaina 7.10. Siis tämä Frodo on minun veljeni!!!! No, ohjaaja-Jarillakin ehkä oli osuutta asiaan, mutta kyllä se minun velikin on sitten hyvä! Ja minähän olen sitä sparrannut koko vuoden, että kyllä minäkin olen siinä valossa melkein maailmanmestari! Me Liian kanssa toivotetaan ihan hurjasti onnea veljelle! Emäntä meni viimeisiä tuloksia odotellessa ihan sekaisin ja hyppi ja hihkui Liia sylissä vaikka kuinka kauan, ja tanssi jotain ihme tanssia ympäri vanhempiensa taloa. Kyllä kaikki katsoivat pitkään, että mitäköhän se puuhaa, mutta oli kuulemma ensin vaan niin megajännittävää ja sitten lopputuloksen ratkettua superiloista. Ei tuollaista kyllä voi pieni koira ymmärtää.


23.8.2006
Koko kööri on ollut nyt elokuussa kesälomalla, joten emme ole olleet juuri kotonakaan. Liia on kasvanut taas, se on nyt 35,5cm korkea ja painaa 7kg. Sille on kuulemma tullut vähän jotain häntähapsukarvoja, minulla on kyllä paljon hienommat hapsukarvat kaikkialla. Se ei enää purekaan ihan niin paljoa, ja sen hampaista on vaihtunut jo aika moni. Nyt se yrittää purra vaan takahampailla, kun ne on tippumassa pois.
Lomalla olen leikkinyt Liian kanssa, löhöillyt, lenkkeillyt ja agiliteerannut. Minusta tuli nimittäin 17.8. kotiseuran RimAn kisoissa RimA-Mestari-06 mediluokassa! Näin siis viimevuotinen möllimestaruus vaihtui kilpamestaruudeksi. Olenpas oikea mestariskoira!

Olemme taas olleet paljon reissussa, ensin Kaavilla Kuopion lähellä ja sitten viime viikonloppuna Virossa. Liiapa ei päässyt mukaan Viroon, se olisi kuulemma vaan syönyt koko hotellihuoneen ja emäntä ei halunnut niin suurta laskua. Minähän osaan olla kuulias koira, eikä tulisi mieleenikään mitään hotelliesineitä syödä. Mutta oli huisin hauskaa olla reissussa!

Kaavilla oli ihan mökkeilyä vaan, uitiin ja saunottiin paljon (Liiakin ui) ja syötiin paljon (Liia söi marjoja suoraan puskista, minä keskityin oikeisiin herkkuihin). Virossa taas käytiin kansainvälisellä agility- ja näyttelymatkalla. Agilityradat menin tosi hyvin, isäntä vaan ohjasi toisen radan väärin. Näyttely meni melko hyvin, jaksoin agilitypäivän päätteeksi vielä poseerata, ja sen ansiosta minut valioitiin Eestin valioksi. Hahaa, eipäs voi velipoika Frodo enää mahtailla kaksoisvaliotittelillään, nyt olen minäkin tuplavalio! Mutta oli kyllä jännää olla ulkomailla, eka reissuni meni oikein hyvin.

Ainiin, ja minun jälkikasvunikin on saanut SERTejä näyttelyistä! Pojat Tico ja Luke molemmat nappasivat SERTit ekoista virallisista näyttelyistään! Olen nyt tosi ylpeä isukki, kyllä pojat ovat isäänsä tulleet, kun niin komeita ovat!


26.7.2006
Mitään erityistä ei ole meille tapahtunut. Liia on vähän kasvanut, ja on nykyään melko kiva minun mielestäni. Aina en kyllä jaksa sen touhuja, ja sitten se vielä raahataan joka paikkaan mukaan. Tosi outoa, minä kyllä jättäisin sen kotiin paaaljon useammin.

Ollaan reissattu ahkerasti, käyty Lappeenrannassa katsomassa agilityn suomenmestaruuskisoja ja agirodussa ja sitten vielä Liia kävi agilityn MM-karsinnoissa jotain kasvujuttua tapaamassa. Minä kisasin vain agirodussa, muualle en saanut vielä osallistua. Mutta ensi vuonna sitten kuulemma saisin osallistuakin. Liia käy pentukurssia, ja on varmasti kurssin huonoin oppilas. Eihän se osaa mitään, paitsi haukkua ja pomppia nelitassupomppuja. Ai niin, se on kyllä hyvä livahtelemaan. Se livahtaa pienistäkin rakosista jos ovi tai vastaava jää auki, joten jos siitä kisataan pentukurssilla, niin sen lajin se varmasti voittaa.


14.6.2006
Viime yönä Liia teki hyvän löydön! Emäntä oli jättänyt kassinsa lattialle meille leikittäväksi, tai minähän olen niin iso ukko etten sellaisesta välitä, mutta tuo natiainen oli innoissaan. Niinpä aamuyöllä pidin vahtia, kun Liia penkoi kassin ja löysi ison pussin lakritsaa!! Ja vielä täytelakritsaa, nam! Se oli hyvää se, Liia kyllä söi suuremman osan, mutta autoin häntä vähän. Jotta yöllinen herkuttelu ei pilaisi meidän hampaita, Liia kaivoi myös purukumipaketin esille. Se söi sitä jonkin aikaa, mutta ei ilmeisesti tykännyt kun jätti pari palaa syömättä. Minä en niitä jämiä viitsinyt syödä, kävin vähän nuoleskelemassa, mutta ne tyynyt haisivat aika pahalta. Liia jatkoi kassin tutkimista löytäen mm. hiussolkia ja muovipussin, minä en enää jaksanut osallistua kun väsytti niin paljon.

riehumista Aamulla nousi kumma hässäkkä, emäntä ja isäntä eivät ilmeisesti tykänneet siitä että syötiin ne lakritsat. Tai kuulemma lakut ei haitanneet, mutta purukumi oli paha juttu. Taitaa olla jotain ekstrahyvää se purukumi kun siitä olivat niin tohkeissaan, harmi etten kuitenkaan maistanut sitä kuin vähän. Emäntä oli ihan huolissaan, ja isäntä vaihtoi meidän vedet johonkin ihme makeaan litkuun. Töihinkään eivät meinanneet lähteä, vaan molemmat tulivat vielä takaisin, ja emäntä sitten aiemmin kotiin. Hassua. Tuo Liia saa meidät kyllä vielä liemeen, minähän en koskaan olisi mennyt mitään ottamaan ilman lupaa, mutta kun Liia otti kaiken esille, niin minä sitten vähän maistelin. Mutta kyllä me yleensä nukutaan ihan kiltisti!


13.6.2006
Eilen oli hurja päivä, kävimme Liian kanssa eläinlääkärillä. Minusta otettiin rabiesvasta-aineet, ja se vasta olikin inhottavaa. Lääkäri ei saanut näytettä takatassusta, joten etutassuakin piti vielä törkkiä. Kammottavaa! Ja sitten kiitokseksi siitä, että olin ollut kauniisti näytteenoton, sain vielä kaksi rokotusta!! Niin, ja sitten vielä mikrosiru luettiin, se on mielestäni tosi inhaa puuhaa! Kyllä on koiralla nyt huonosti asiat, täytyy sanoa. No, täytyihän minun hieman yrittää tsempata, kun tuo kakara oli mukana, etten ihan arvoasemaani menettäisi. Liia sai vain yhden rokotuksen, mikä oli minusta aika epäreilua. Mutta minäpoikapa sain hienon sinisen passin, kyllä nyt kelpaa reissuun lähteä!


9.6.2006
riehumista Nyt minun täytyy kirjoittaa jo toisen kerran. Kävin leikkimässä Urho-veljen kanssa Kannelmäessä, ja siellä oli myös kaksi muuta koiraa! Aluksi kyllä jännitin, ja vähän rähisinkin Urholle, mutta kun ei se luovuttanut niin pakkohan se oli sitten leikkiä. Ne muut kaksi oli tosi mielenkiintoisia myös, toinen oli sellainen pötkylä ja aika kivan näköinen, sitä kävin useasti nuuskuttelemassa. Mutta sen kanssa ei kuulemma saanut leikkiä, se ei olisi halunnut. Se toinen oli aika iso ja valkoinen, kumman tutun näköinen, mutta aika jännittävä. Se isompi jostain syystä piippasi ja halusi kauheasti haistella minua, mutta hui, se on kyllä pelottavaa. Siispä pidin hieman etäisyyttä. Joksikin "äidiksi" ne sitä valkoista kutsuivat. Mitä lie tarkoittaa!
-Liia-

4.6.2006
Kävimme Stadi Gamesissa sunnuntaina. Minä pääsin kisaamaan (lisää agilityosiossa) kahteen kertaan, mutta suurta menestystä ei tullut. Eikä kyllä pienempääkään. Mutta kivaa oli, Liiakin oli mukana, se kun osaa jo vähän käyttäytyäkin. Minä olen kyllä hyvänä esimerkkinä, olenhan aina niin tyyni ja hillitty. Vähän vaan harmittaa, kun ihmiset aina rapsuttavat vaan Liiaa, minua ei oikein huomata.

3.6.2006
Kirjoitanpas minäkin tänne! Olin nimittäin kesäkuun alussa jännässä jutussa mukana, mutta Luka ei ollut siellä ollenkaan. Emännän veli sai semmoisen valkoisen pipon päähän, ja kaikki kävivät sitä pipoa katsomassa. Se emännän veli kyllä sanoi, että minä kilpailen sen pipon kanssa huomiosta, että jos minä olen paikalla niin kaikki katsovat vain minua eivätkä sitä pipoa. Mutta en minä ymmärrä, miksi sitä pipoa pitäisi katsoa, minähän olen niin ihanan kaunis, että minua kyllä pitää ennemmin katsoa. Ja etenkin rapsuttaa. Niinpä emäntä päättikin jättää minut paikalle, vaikka Luka meni johonkin "hermolomalle", en tiedä onko se jossain kaukana. Mutta minä näin siis hirmuisesti ihmisiä ja kaikki vain rapsuttivat ja silittivät minua, ja nukuinkin vähän emännän serkun sylissä. Oli tosi kivaa! Toivottavasti emännän veli saa uuden pipon pian, jotta pääsen taas rapsuteltavaksi!
-Liia-

13-14.5.2006
riehumista Äitienpäiväviikonloppuna oli sutinaa! Ajeltiin ympäri pk-seutua, minä kävin kisaamassa agilityssä (enemmän juttua agi-osiossa), ja sen lisäksi käytiin visiteeraamassa Kannelmäessä Liian veljeä Urhoa. Aika mukava poika, olisin sen ottanut paljon mieluummin kotiin kuin tuon kiljuvan ja purevan natiaisen! Urho sentään osasi käyttäytyää kuin herrasmies! Mutta ei sen omistaja suostunut vaihtokauppaan. Harmi.




riehumista Mutta tärkeintä kaikista, täytin sunnuntaina 3v! Iso ukko siis jo olen, ainakin emäntä sanoo niin. Kolmivuotissynttäreitteni kunniaksi Liiakin alkoi leikkimään minun kanssani, ja nyt painiskelemme päivät pitkät pihalla! Kyllä se välillä aina vinkuu vieläkin, mutta sitten se taas väijyy minua puskasta ja hyppää kimppuuni leikkimään. Joten ei se enää ihan hirveästi voi pelätä. Lahjoja ei kyllä synttäreitten kunniaksi juuri tullut, vauvoja kävi kyllä kylässä oikein kaksin kappalein ilmeisesti minua onnittelemassa (siis olen varma, että olivat minua onnittelemassa vaikka jotain "äideistä" ja "söpöistä pennuista" puhuivatkin), mutta en ihan ymmärtänyt niitten pörinöitä ja hihkumisia. Toinen niistä liikkuikin lattialla, aika hurjaa!


12.5.2006
riehumista Nonnih! Nyt meillä sitten on kotona yhteensä 12 jalkaa. Ja kidallinen tosi teräviä naskaleita. Emäntä ja isäntä kun muutama päivä sitten toivat yllättäen kotiin yhden minikoiran. Minä en saa enää nukuttuakaan, kun pitää koko ajan vahtia, missä se natiainen menee. Olen antanut (ja emäntä ja isäntä ovat antaneet) sille jo monta nimeä, kuten tuhohyönteinen, termiitti ja tuholainen näin muutamia mainitakseni. Liiaksi sitä kai muuten kutsutaan, tosin vähemmän se nimi on käytössä. Ei se halua edes leikkiä minun kanssani, mutta ruokani yrittää syödä. Tai kai se yrittää leikkiä, mutta suurimman osan ajasta se pinkoo pakoon minkä pienistä käpälistään pääsee. Olen muka niiiin pelottava! Enhän ole murahtanutkaan kun pari kertaa. Ja kaikki aiheesta, ainakin minun mielestäni! Emäntä kyllä katselee vähän tuimasti välillä... No joo, voisinhan hieman höllentää, mutta antaa nyt natiaisen ensiksi huomata, kuka täällä on pomo! Tai siis ainakin heti emännän ja isännän jälkeen.


2.4.2006
Luke ja Viivi Ajelimme koko viikonlopun ympäri Suomea! Kävimme Espoossa, Helsingissä, Huittisissa, Marttilassa, Raumalla sekä Turussa, sekä muutamassa muussakin paikassa, joita en nyt muista. Kivointa oli, kun Turussa yövyimme hienossa hotellissa, jossa minulle varattiin oma lemmikkieläinhuone! Tosin emäntä ja isäntäkin tulivat välillä samaan huoneeseen, vaikka kävelevätkin kahdella jalalla, eivätkä kyllä taida lemmikkejä olla... Lisäksi nukkuivatkin minun huoneeni sängyllä. Hassua. Mukavaa oli myös kierrellä Turun nähtävyyksiä, kuten tuomiokirkkoa. Kirkonkellot olivat kyllä aika hurjat, haukuin niiden kanssa kilpaa ja voitin ne! Ne luovuttivat nimittäin paljon ennen minua!

Omituisinta oli, kun sunnuntaina jouduin odottelemaan pitkään autossa. Emäntä ja isäntä höpisivät jotain pentujen katselemisesta, mutta en minä kyllä yhtään pentua nähnyt. Tai no, pihalla näin pentuni Luken ja Viivin ohimennen, mutta emäntä ja isäntä vaan viipyivät ja viipyivät (kuva Lukesta ja Viivistä ohessa). Lopulta he tulivat aivan yltä päältä vieraiden koirien hajuisina, ja minulla oli valtava työ haistella kaikki uudet hajut. Jotain höpisivät, että en vielä tiedä, mikä minua odottaa, liekö sitten jotain herkkuja suunnitteilla! Ainakin lihapullat käyvät minulle hyvin jos näin on!



17.3.2006
Hmm.. Pensseli... Nyt on muuttopuuhat takana ja kodissa pieni kaaos! Mutta tutut sohvat ovat onneksi tallella, jotta pääsen nukkumaan päiväunia aina tarvittaessa. Kaikki leluni ovat kyllä harmillisesti jossain laatikoissa enkä ole niitä vielä löytänyt. Onneksi niiden sijaan olen löytänyt laatikoista ihania lapasia, vessapaperirullia, tyhjiä limsapulloja sekä pensseleitä ja maaliteloja, käyväthän nekin leluiksi - emäntä tosin takavarikoi kaikki aarteeni heti ensimäisten reikien jälkeen, mikä on hyvin harmillista. Jatkan kuitenkin etsimisretkiä edelleen omien lelujeni löytämiseksi. Eli puuhaa riittää täällä uudessa kodissa. Pihallakin olen juoksennellut ja naapuria muutaman kerran haukahtanut.

Oulusta kantautui taannoin ilouutinen! Olen tullut isäksi toistamiseen, ja minulla on nyt kolme kaunista tytärtä ja neljä pojankoltiaista pohjoisessa viimeisimmän heilani Mistyn kanssa! Harmittavasti en päässyt näitä viikareita tapaamaan, mutta kuvien muodossa olen heitä tarkkaillut. Ja ihan isäänsä näyttää muutama poika tulevan, lienevätkö jo yhtä taitavia nenäliinarosvoja kuin minä olin pienenä... Tällä viikolla lapsukaiset muuttavatkin jo omiin koteihinsa! Terkkuja vaan emolle, nähdään taas jos täälläpäin käyt :)


1.3.2006
Olemme muuttamassa uuteen kotiin Hämeenlinnaan! Minä olen ahkera remonttiapulainen, tänääkin silppusin yhden muovipussin, pureskelin sivellintä ja korkkeja (ja omaa luutani vähän). Pihalla on tooosi mukava kirmailla, siellä ei tosin ole vielä aitaa joten en saa olla yksin - mutta siitä viis, käyn kuitenkin hieman nuuskuttamassa oman tontin ulkopuolella, sillä eivät ne emäntä ja isäntä niin nopeita ole että saisivat estettyä reissuni... Ja naapurissa on cavalieereja ainakin kaksin kappalein! Kunhan selvitän että saisiko niistä leikkikavereita niin livahdan sinne esittelemään remonttivarusteitani heti! Ehkä uudet tuttavani tulisivat auttamaan siveltimien pureskelussa, niitä on niin monta etten millään ehdi kaikkia yksin hoitaa.

7.1.2006
Tonttu! Vuosi vaihtui niin että pauke kävi. Hieman kummastelin pauketta ja muutaman kerran haukuinkin varmuuden vuoksi, mutta eipä se sitten loppujen lopuksi kummempaa ollutkaan. Mutta on tämä talvi ihanaa kun on lunta, sisäinen lumessapiehtaroijani on herännyt taas. En malta lenkillä kävellä ollenkaan vaan säntäilen paikasta toiseen kaivautuen lumikasoihin, piehtaroiden keskellä tietä ja loikkien kuin jänis syvässä lumessa.

Olen selvästi ollut kiltti, kun sain jouluna monen monta lahjaa! Puhvelinnenät olivat niistä ehdottomasti parhaita lahjoja, kaivoin oman pakettini lahjojen seasta heti kun lahjat tuotiin esiin ja menin eteiseen sitä yksikseni avaamaan. Muut touhottivat pakettiensa parissa, ja ehdin melkein ottamaan toisenkin nenän, mutta emäntä huomasi aikeeni ja kaappasi pussin pois. Harmi, olisin voinut syödä kyllä kaikki yhdellä ketaa. No, kävin nuuskuttamassa muittenkin lahjat läpi, jos sieltä olisi minulle jotain löytynyt.

Joulukuussa kävin Raumalla pentujani tapaamassa. Tai emäntä ja isäntä tapasivat ne terävähampaiset viikarit ja peuhasivat niitten kanssa, minä vain katselin tarkkaavaisena, että mitä ne tiitiäiset oikein puuhaavat. Vauhdikkaita pikkuisia, selvästi isäänsä tulleita, ja olin omia jaloja piirteitänikin havaitsevinani! Varsin mainioita minejä siis. Ajattelin, että olisimme ottaneet yhden mukaan kotiin, mutta kuulemma sitten myöhemmin mahdollisesti.

4.12.05
Kävin sunnuntaina ensimmäisissä virallisissa agilitykisoissani. Ja sitä ennen tietysti oli mittaus, jota emäntä ja isäntä etukäteen jännäilivät. Olimme kulkeneet viimeisen viikon mitan kanssa ympäri Riihimäkeä, ja monet ihmiset mittailivat minua maassa ja pöydällä. Ja aina jäi hyvin ilmaa mitan alle, joka oli asetettu 42,5 cm:iin, joten luottavaisin mielin lähdimme kisailemaan. Enhän nyt millään voisi kasvaa senttiä muutamassa päivässä! Mutta kisapaikalla oli IIIHANIA tyttöjä! Niinpä röyhistelin rintaani ja yritin näyttää mahdollisimman isolta. Tuomari mittaili ja mittaili kun säkäkarvani osuivat mittakeppiin. Viimein kun huomasin, että en jaksa enää isotella ja rentouduin, niin lysähdin ainakin sentin kasaan ja selkäni jäi selvästi ali mittaustikun, joka kai oli laitettu ylärajalle 42,99cm:iin. Siispä minusta tuli medikoira, ja aloitin kisaamisen saman tien.

Eka rata meni ihan pipariksi, mutta mitäpä siitä, jouluhan lähestyy ja piparit sopivat joulutunnelmaan! Isäntä näytti että mene suoraan, ja minähän menin, renkaan vierestä hypäten. Kepeille sujahdin puolesta välistä ja loppuradankin menimme väärässä järjestyksessä. Eli hylättyhän siitä tuli... Hyppyrata sitten sujuikin kuin vettä vaan, ja sieltä kävimme vauhdikkaalla ajalla ja nollaradalla pokkaamassa ykköspalkinnon, kasapäin herkkuja, nam!

Koko päivän minä kyllä kovasti ihmettelin, että milloin oikein tämä touhu alkaa ja saa poseerata. Ja miksi ihmeessä se tuomari ei katsonut hampaita, eikö se oikein osannut tuomaroida kunnolla. Kummallista. Ja erityisen outoa oli, että kävimme välillä hyppimässä niitä agilityesteitä, kun minä olin ihan valmentautunut näyttelyyn ja olin ihan varma, että kohta pääsee esiintymään. No pääsinhän minä sitten palkintopallille, ja se oli kyllä hauskaa, ihmiset taputtivat ja oli ihana kooikerityttökin vieressä!


Melkein kaksi viikkoa jo! Vastasyntyneet 14.11.05
Monet ovat jo kovasti kyselleet, joten tässä he ovat!
Luka-isä ylpeänä esittelee kauniin tyttöpentunsa ja kolme komeaa pojankoltiaista. Pennut syntyivät 3.11.2005 aamuyöstä Raumalla ja onnellinen äiti on Lotta (Wishdecoy Nikita Claudia). Isänpäiväpostina saapuivat nämä hienot kuvat, jotka on ottanut Tiina V-M. Vasemmanpuoleisessa kuvassa pennut ovat vastasyntyneitä, oikealla olevassa kuvassa katraalla on ikää miltei kaksi viikkoa.


23.10.2005
Viime viikonloppuna kävin Spanieliliiton päänäyttelyssä Hyvinkäällä, eli ihan lähellä kotiani. Paikalla oli miltei 50 samanrotuista ja hulina sen mukainen! Tapasin mm. Remus-veljeni ja pari siskoa sekä äitini. Olin aivan innoissani koko päivän, yritin kovasti löytää tyttökavereita ja esiinnyin kehässä reippaasti. Arvostelu oli hieman intoani laimeampi, mutta minulla oli kivaa! Arvostelu näyttelyt-sivulla.

VOITTO! Seuraavana päivänä olin turistina koikkereitten ja spanieleiden agilitymestaruuskisoissa Tampereella. Olisin minäkin sen radan osannut, mutta isäntäpä ei ollut minua ilmoittanut mukaan. Kurja juttu. Niinpä jouduin vaan katselemaan muitten suorituksia ja haukahtelinkin välillä kannustukseksi. Vaikka kyllä minulla on jo kokemusta kisaamisestakin.

Nimittäin perjantaina 7.10.2005 osallistuin ensimmäisiin agilitykisoihini! Kisat olivat oman seurani RimA:n järjestämät epäviralliset kisat jäsenilleen, ja osallistuin medimölliluokkaan. Tein puhtaan nollaradan kisojen toiseksi parhaalla ajalla, ja voitin luokkani, jossa tosin oli vain yksi osallistuja - minä. Mutta emäntä ja isäntä olivat oikein tyytyväisiä suorituksestani, ja sain rutkasti rapsutuksia ja kehuja. Palkinnoksi luokkavoitosta sain ihanan vinkulelupallon, joka on ollut suuri suosikkini alusta alkaen. Sitä on hauska pureskella kun se mörähtelee niin mukavasti. Ja pomppii ja pyörii!



3.10.05
mitä näkyy? Paljon on taas tapahtunut! Metsästyskausi on käynnistynyt toden teolla, ja olen ollut metsällä isännän kanssa useampaan otteeseen. Saalismäärä on jäänyt hieman niukaksi, mutta olen saanut kosketuksen jo ainakin pyyhyn, metsoon ja teereen. Ihan ei nuo kaikki taidot olleet kirkkaana muistissa, mutta kunhan niitä aivosoluja ensin hieman verryttelin niin hyvinhän ne linnut sieltä löytyivät.

Agilityssä olemme siirtyneet sisähalliin treenaamaan. Puomi on tällä hetkellä esteistä suuri suosikkini, ja sujahdan sinne aina kun isännän silmä välttää. Harmikseni harjoittelemme sitä melko vähän, mutta omatoiminen harjoitteluni auttaa tässä suhteessa. Viimeksikin ohjaaja pinosi hyppyesteitä puomin eteen jotta olisin ymmärtänyt pysyä poissa, mutta sehän oli vain selvä haaste minulle, joten minäpoika loikkasin hyppyesteiden yli kuuluvalla kolinalla sekä rytinällä ja pääsin kuin pääsinkin puomille.


21.8.05
Sunnuntaina tein visiitin Hämeenlinnan KV-näyttelyyn, joka oli ihan lähellä uutta kotikaupunkiani. Minä niin nautin näyttelyistä, esiintyminen oli taas tosi kivaa! Emäntä luuli, että tuomari on vanhahko, kiharahiuksinen, hento nainen, ja ihmetteli kun kehässä tallusteli nuorehko mies puku päällä. Kyllä muut katselijat saivat hyvät naurut kun emäntä meni tämän vielä ääneen sanomaan... Säätila vaihteli kovasti, ukkoskuuro rysähti niskaamme narttukehän aikana, mutta minä en juuri vedestä hätkähtänyt. Rop-kehänkin juoksin häntä hienosti kippuralla kaatosateesta välittämättä. Emäntä ihmettelee, kun nostan häntäni hirmu korkealle aina kovassa sateessa, mutta minähän vain suojaan selkääni kastumiselta. Tällä kertaa tapasin tosi monta rapsuttelijaa ja yhden iiihanan tolleritytön, jonka kanssa olen leikkinyt kerran aiemminkin. Nyt hormonini heräsivät, ja yritin saada tuon tytön morsiamekseni, mutta harmikseni hän meni vain näyttelykehään eikä karannut kanssani. Sen jälkeen en oikein malttanut rauhoittua, vaan kiskoin remmissä ja piippailin aikani kuluksi.


14.8.05
voitto kotiin Olimme viikonloppuna pääkaupunkiseutuilemassa Helsinki-Espoo-akselilla. Kävimme mm. ajelulla naisten maratonreitillä, taidegalleriassa sekä mätsärissä Koneen kentällä (tästä enemmän matchshow-sivulla). Maratonille tosin en saanut osallistua, vaikka olisin kyllä pysynyt maratoonareitten vauhdissa. Laumani katseli maratoonareita ja minä bongailin reitin varrelta muita koirakatselijoita. Meitä koiria oli paikalla ainakin kymmenen! Taidegalleria ei ollut kohdallani suuri menestys. En päässyt sinne sisälle, vaan jäin malttamattomana autoon odottelemaan isäntäväen paluuta. Mutta match show oli sitten minun juttuni, ja siellä olikin hirmu hauskaa!

Lauantaina kävi lisäksi Merri-kaverini kylässä. On jo olevinaan niin isoa ja hienoa neitiä, ettei oikein innostunut leikkimään, mutta kokeilin kuitenkin kaikki leikkiinkutsuni, jos vaikka joku niistä olisi tehonnut: läiskin tassulla naamaan, haukahtelin, juoksin ympyrää ympärillä, toin vinkuleluja ja riepuja näytille, leikkihaukkailin Merrin käpälöistä ja pompin paikoillani. Valitettavasti aika huonolla menestyksellä. No, onneksi pääsimme ulos pinkomaan kun sade hieman laantui, niin pystyimme järjestämään parit 100m juoksut ja 110m aidat. Lisäksi järjestin triathloniin kuuluvan uintiosuuden ihanassa syvässä mutalammikossa, mutta harmikseni Merri ei siihen enää osallistunut. No, minä suoritin osuuteni kahteen kertaan, joten tuli sekin kilpailu käytyä läpi. Ohessa kuva meistä ennen urheilusuorituksia. emäntää harmitti, ettei ollut kameraa mukana niin, että olisi saanut "jälkeen"-kuvan myös. No, jos kuvittelee valkoisille turkkiosuuksille paljon vettä, reilusti hiekkaa ja ripauksen mutaa niin on aika lähellä totuutta.


30.7.05
koko poppoo. Kävin Laitilassa Spanieleitten kesäleirin yhteydessä järjestetyssä Club Showssa. Lähdin mukaan, kun emäntä oli lupautunut töihin, ja minäpoika ajattelin käydä yhden näyttelyn taas pyörähtämässä (siitä enemmän match show-sivulla). Oli kivaa, päivä tosin oli melko kuuma ja vettä kului paljon. Osallistuin sekä yksilökisaan että kasvattajaluokkaan, josta Kari Mäen ottama hieno kuva ohessa.

Samalla reissulla emäntä kävi Turussa hakemassa jonkin kansion lainaan, ja me isännän kanssa lenkkeilimme Turkua ympäri. Sitten kun löysimme jälleen emännän, kummastelin outoa vikinää hänen jalkojensa juuresta. Aidan sisäpuolelle päästyäni huomasin, että pihahan oli täynnä mini-koikkereita, jotka pitivät melkoista meteliä ja sähellystä. Onneksi nämä mini-koikkerit olivat aitauksessa, etteivät tulleet kaikki heti minun kimppuuni. Minä yritin päästä tapaamaan näitä minejä aitaukseen, mutta isäntäpäs ei antanutkaan. Olivat ne kyllä kummallisia, yksi mini pelästyi ja teki täyskäännöksen kun yritin kutsua sitä leikkiin haukahtamalla. No, eipä sitten leikitty, joten minä keskityin pihan nuuskuttamiseen, siellä oli selvästi ollut tyttökoiria lähiaikoina...


9.7.05
2v. Lauantai oli sitten eriskummallinen päivä. Meidän uusi kotimme tulvi täyteen ihmisiä, kaikenkaikkiaan niitä taisi olla miltei 20. Minäkin sain osani vieraiden syömistä herkuista, ja minua kovasti rapsuteltiin. En oikein osannut päättää, kenen luona olisin, niinpä kiersin ihmisen luota toisen luokse, jotta rapsutuksia varmasti riitti. Loppuillasta olin niin väsynyt, että nukuin ulkona nurmikolla vaikka muut grillailivat vieressä. Sunnutai menikin toipuessa näistä rankoista kekkereistä.

Olen ruvennut kaveeraamaan naapurin Ninni-pennun kanssa. Tässä taannoin keksin, että meidän pihaa kiertävässä aidassa on reikä, ja tällä koikkerillahan ei kauaa kestänyt siitä livahtaa Ninniä tapaamaan. Harmi vaan, että emäntä sattui seisomaan vieressä ja tarttui häntäkarvoista kiinni ja komensi minut takaisin. Olipas nolo loppu retkelleni, joka ei ehtinyt kunnolla edes alkaa. No, huomasin, että emäntä ei paikannut kunnolla sitä reikää, joten kyllä minä vielä joku päivä uusin temppuni kun Ninni kävelee ohi.


4.7.05
Uimakausi on alkanut! Tämä on sitten vuoden parasta aikaa! Missä vain on puro tai joki, lätäkkö tai hiekkakuoppa, järvi tai lampi niin siellä olen myös minä. Uin ympyrää ja eestaas ja sukeltelen keppejä pohjasta, hypin kalliolta veteen (kunhan se kallio ei ole kovin korkea) ja haen damia ja keppiä jos joku vain heittää. Jos kukaan ei heitä mitään, haen kuitenkin kaikki järvessä kelluvat puunpalaset ja järviruo'ot tai hätistelen vesilintuja jos liian lähelle tulevat. Oivan kesälookinkin saan samalla, kun menen märkänä köllimään johonkin hyvään asentoon kyljelleni, niin ylös noustessani turkkini töröttää kohti taivasta toispuoleisesti. Ai että on hieno tämä kesätyylini!


8.6.05
voitto kotiin Käväisin lauantaina 4.6. Rauman koiranäyttelyssä, jonka kooikerhondjekehä oli samalla rodun epävirallinen erikoisnäyttely. Tämä oli toinen esiintymiseni valioluokassa, ja ahkerasti harjoittelemani afrikkalaiset kaulanvenytysliikkeet olivatkin tuottaneet tulosta, sillä sain viedä kotiin punakeltaisen ruusukkeen ja pokaalin. Kotona herkkujen määrästä ei ollut tulla loppua! Taisivat olla tyytyväisiä suoritukseeni.

Sunnuntaina vierailin turistina Stadi Gamesissa ottamassa oppia agilitykavereilta sekä tietysti sukulaisilta. Innostuin jopa leikkimään pitkät pätkät Kavin kanssa, vaikka molemmat ensin hieman mietimme, että kannattaako tuon kanssa leikkiä, kun kuitenkin uros on. No, aikani tyttöjä liehiteltyäni huomasin, ettei tytöistä leikkiseuraa saanut, joten ajattelin sitten aikani kuluksi vähän painiskella Kavin kanssa. Ja emäntä ja isäntä olivat ylpeitä hienosta käytöksestäni.

Sunnuntaina tapasin myös lenkillä naapurin australianterrierit. Ihan kohteliaasti kävin nuuskuttamassa urospuolista naapuriani, ja emäntä hihkui tyytyväisenä tienneensä, että minustakin vielä joskus tulee aikuinen. Itse tuumin, että olin niin väsynyt viikonlopun hulinoista, etten viitsinyt ruveta rettelöitsemään, olisin vielä jäänyt alakynteen.


22.5.2005
Sunnuntaina olin töissä Aptus showssa nuorisojaoston standilla. Minun lisäkseni työläisinä oli yksi labbis ja kaksi villakoiraa. Oli ihan kivaa, moni lapsi kävi minua silittelemässä ja halailemassa ja yksi perhe halusi kuvatakin minua kun olin kuulemma niin söpö. No, omasta mielestäni komea kuulostaa paremmalta kuin söpö, mutta menkööt nyt. Palkkaus oli kyllä vähän alakanttiin, muutaman patonginpalan sain ja hieman koiranruokaa, mutta olisin kyllä odottanut jotain muutakin. Ja lisäksi tämä labbis yritti koko ajan syödä minulle varatut herkut, emäntä kun ei ole tottunut siihen että joku saattaa käydä kassista kaivamassa ruoat, eikä siksi osannut olla varuillaan.

Osallistuin myös DNA-tutkimukseen, jossa pyritään selvittämään, voidaanko koikkereille kehittää geenitesti von Willebrandtin taudin diagnostisoimiseksi. Testi olisi huomattavasti yksinkertaisempi kuin nykyiset verinäytteet, sillä se pystyttäisiin ottamaan karvatupesta ja testaamaan Suomessa. Dobermanneille kuulemma tällainen testi jo on. Minulta testinäyte otettiin posken limakalvolta hammasharjan näköisellä harjalla, ja sepäs vasta olikin kummallista. Luulin ensin, että hampaitani harjataan, mutta pian tikku olikin poskessa pyörimässä. No, yhtään ei sattunut, ja oli ihan kiva kokemus. Lupasivat emännälle sitten ilmoitella jatkoista.


21.5.2005
Tänään kävin Aptus Showssa Helsingissä. Ensimmäinen näyttely valioluokassa, ja tuloksena ensimmäinen punainen nauha eli EH. Tuomarin mielestä kaula ei ollut riittävä, ja siksi punainen. Myös häntä mainittiin korkeaksi, tosin omasta mielestäni kannoin häntää juuri kuten koikkerin pitääkin, hieman selkälinjan yläpuolella. Emäntäkin oikein kehui, kun kannoin häntää niin hyvin. Muuten arviointi oli ihan ok, luettavissa Näyttelyt-sivulla. Oli kyllä muutoin huisin hauskaa, sain leikkiä Minnie-koikkerin ja Nasu-villiksen kanssa, eikä tarvinnut edes kauaa seisoskella paikoillaan! Herkkujakin sain onnenpyörästä ja piehtaroida nurmikolla. Kyllä tämä kesä on ihanaa!


2v. 18.5.2005
Paljon on tapahtunut sitten viime päivityksen. Olemme nyt aseettuneet Riihimäelle, jossa minulla on pikkuruinen piha, josta vahtia ohikulkijoita. Yläpuolella asuu kaksi terrieriä, toinen tyttö ja toinen poika. Diplomaattisesti päätin heti ensi tapaamisella nostaa hieman oikeaa ylähuultani ja vilauttaa tälle nuorelle urokselle hampaitani niinkuin poikaporukoissa on joskus tapana tehdä, kun tämä yritti pihaani lähestyä. Siitähän naapurini innostui ja alkoi minua komentelemaan. Tyynesti otin haukut vastaan, mutta se siitä naapurisovusta sitten... Emäntä on kyllä varma, että opin vielä kaveeraamaan tuon naapurin uroksenkin kanssa, tytön kanssa olen jo oikein hyvää pataa, mutta minä en menisi sitä ihan vannomaan. Tosin tänään aamulenkillä kohtasin naapurit tuossa parkkipaikalla, ja käyttäydyin ihan mallikkaasti. No, eivätpä olleet minun pihalleni tulossa.

Minusta tuli 15.5.05 viimeisen SERTin saatuani Suomen muotovalio Halikon ryhmänäyttelyssä 2-vuotissynttäreitäni seuraavana päivänä. Paikalla oli 3 sisarusta ja 3 muuta minun näköistäni osallistujaa. Meillä oli Dante-veljen kanssa tiukka kilpailu parhaan uroksen paikasta, ja jouduin pistämään esiintymiskykyni koetukselle. Sainkin sitten kehuja tyylikkäästä esiintymisestä! Arvostelu on luettavissa Näyttelyt-sivulla. Olin samassa näyttelyssä myös ROP, mutta ryhmäkehästä ei sijoitusta herunut. Tulipahan lenkkeiltyä sekin kehä läpi.


4.5.2005
Kävin vappupäivänä match showssa Helsingissä. Tapahtuma oli oikein hauska, vaikka ilma oli kylmä ja vähän viluttikin. Jaksoin esiintyä hyvin, mitä nyt vähän haukahtelin. Olin ainoa koikkeriedustaja, ja minua tultiinkin ihailemaan oikein kahteen kertaan. Kaksi ihmisjoukkoa tuli kyselemään kovasti koikkereista ja nautin rapsutuksista seisten tyynesti ihailtavana kuin suurempikin julkkis!

Agilityssä olen jo vanha tekijä, sillä olen ollut kahden seuran kurssilla. Nykyään alkeilen RimA:ssa ja kohta siirryn jo jatkokurssillekin. Olen kyllä melko malttamaton, ehkä pitäisi tätä kärsivällisyyttä hieman kehittää...? RimA onkin minulle loistava paikka, sillä muutamme Riihimäelle piakkoin. Saan kuulemma oman pikku pihan, mutta katsotaan nyt, mitä muuten tulen paikasta pitämään. Ainakin lähistön koirat pitää heti tarkastaa. Täytynee ruveta hyvästelemään tyttökavereitani täälläpäin, jospa saisin sitten uusia uusilta kotinurkilta.


11.4.2005
Aloitin tänään urani agilityhirmuna, isäni tassunjälkiä seuraten. Lisää tarinaa Harrastukset - agility -sivulla. Ryhmässä oli lisäkseni toinen koikkeri Vikke, joten meillä oli ehdottomasti suurin edustus, olihan koikkereita siten 22,2% ryhmästä.


3.4.2005
Iltakävelyllä kotinurkilla tapahtui pienoinen ihme! Vastaan tulla sipsutteli niin koikkerin näköinen koira, että emännän oli taas kerran pakko mennä tarkistamaan tilanne. Ja olihan se ilmiselvä koikkeri, viehkeä neiti nimeltä Nelli. Yritin liehitellä Nelliä vielä rauhoituksesta väsynein jaloin, hypin ja pompin ja huiskin ilmaa etukäpälilläni, ja sainkin Nellin hieman leikkiin mukaan. Olin aivan myyty, tästä lähtien yritän ohjata lenkkiämme sinne kaupoille päin jos vaikka Nellin taas tapaisin...


Muissa maailmoissa 3.4.2005
Terveystutkimuspäivä koitti. Suuntasimme kohti Munkkiniemeä tarkoituksena kuvauttaa lonkat ja polvet sekä tutkituttaa silmät. Paikalla oli kymmenittäin springerspanieleita sekä muutama muun rodun edustaja, kun kokoonnuimme lääkäriaseman pihalla. Aluksi minulle laitettiin silmätipat, ja nuuskin tippapulloa kummastuneena. En oikein pitänyt ajatuksesta, mutta emännän napakka ote esti minua livistämästä ja niinpä ne tipat sinne silmiin hujahti. Papereiden täytön jälkeen minut vietiin pieneen tutkimushuoneeseen ja valot sammutettiin. Hui, olin valmis lähtemään karkuun saman tien. Eläinlääkäri totesi, että takapuolen kautta on hieman hankala tutkia silmiä, joten isäntä käänsi minut ympäri jotta lääkäri sai tutkia silmiäni. Sainkin kehut kirkkaista silmistäni!

Hoitajan tultua huoneeseen minua alkoi epäilyttää, ja pian tassuni ympärille laitettiinkin jokin nauha. Taas kerran yritin lähteä karkuun, mutta isäntä vihulainen ehti ottaa minut kiinni. Pakoyritys tyssäsi kuin seinään. Napakalla otteella isäntä minua likisti, ja lääkäri taivutteli tassuani. Ilmeisesti sinne jotein rauhoittavaa ainetta tuikattiin, en kyllä tohkeissani sitä edes huomannut. Sitten siirryimme takahuoneen puolelle, ja muutamassa sekunnissa jalkani alkoivat tutista. Menin köllöttelemään koikkeri Luckyn viereen, joka oli samoissa kuvauksissa kanssani. Aikani köllöteltyäni tuli setä, joka vei minut pimeään huoneeseen ja laittoi minut selälleni. Huiskin vastaan minkä jaksoin, mutta kummasti olivat voimat vähissä. Muutamassa sekunnissa homma oli ohi, ja minut kannettiin takaisin isännän ja emännän luo. Yritin vähän tassutella pystyssä, jos vaikka taas tulisi joku setä niin pääsisi karkuun, mutta eivät ne jalat kantaneet ja lysähdin takaisin makuulle. Kielikin lerpahti suusta ulos.

Tutkimustulokset luettiin ja kuvat katsottin, ja sitten sain herätepiikin, joka virkistikin minut muutamassa minuutissa. Lucky piristyi vähän minua nopeammin ja selvästi yritti kävellä päältäni, joten päätin hieman murista kun en vielä jaksanut ylöskään nousta. Pian kuitenkin omatkin jalkani kantoivat ja hipsin pihalle emännän perässä. Automatkan seisoin takapenkillä, kuten aina, vaikka silmät painuivatkin väkisin kiinni. Väsy painaa edelleen, ja lääkärin ohjeen mukaan saan ruokaa ja vettä vasta illalla, joten ei tässä auta kuin nukkua. Lepopäivä kuulemma täytyy muutenkin pitää, joten valitsin hyvän paikan sohvalta auringosta ja aion tässä köllötellä kunnes hätä yllättää.


Mitäs me pojat! 24-27.3.05
Olimme pääsiäisen vietossa Asikkalassa Päijänteen rannalla! Kaverini Nemo oli myös paikalla, ja painiottelut jatkuivat yömyöhään. Nemo on jo kasvaa hurahtanut minun ohitseni, on jo säkäkorkeudeltaan miltei 50cm. Onneksi olen vielä nopeampi, Nemolla nuo jalat menevät vielä välillä solmuun. No, pojallahan on ikää vasta 6kk. Yritin kovasti koulia Nemoa ryöstämään lapasia ja pilkkikaloja ja Nemo näytti minulle miten pöydälle pääsee hyppäämään sekä miten juodaan avannosta. Nemo oli nopea oppimaan, ja veikin heti ammattilaisen elkein koko kalapussin. Itse en vielä viitsinyt testata pöydälle hyppäämistä, mutta täytyy kotona joku päivä kokeilla. Kyllä oli opettavainen pääsiäinen!

20.3.05
Suuntasimme Tampereelle KV-näyttelyyn hollantilaisen tuomarin houkuttamana. Näin oli ilmeisesti ajatellut moni muukin, sillä koikkereita oli ilmoitettu 29 ja miltei kaikki olivat paikalla! Päivä oli raskas, näyttelyhalli oli aivan täynnä koiria ja ihmisiä. Yksi ihminen tallasi hännällenikin, ja se teki TOSI kipeää. Onneksi sain kuitenkin leikkiä kavereitten kanssa, ja murheeni lievittyivät. Oli kiva tavata taas koikkeri-ihmisiä ja meikäläisiä sankoin joukoin! Arvostelu ja tulos Näyttelyt-sivulla.

Tankkaus! 5.3.05
Tänään osallistuin Kooikerhondje ry:n vuosikokoukseen. Aluksi saimme leikkiä vapaina metsässä ja silmiini osuikin heti muutama viehkeä koikkerineito, joita sitten liehittelin parhaan kykyni mukaan. Yritin tehdä lähempää tuttavuutta myös hieman karvaisemman ja tummemman koiran kanssa (en kyllä ole aivan varma, oliko hän koikkeri) mutta yhtäkkiä pontevan vastalauseensa jälkeen huomasinkin hänen olevan saman sukupuolen edustaja, joten jätin puuhani kesken ja juoksin taas tyttöjen pariin.

Välillä kävin lepäilemässä autossa, mutta sitten päästiinkin kokouspuuhiin. Kommentoin ahkerasti lähes kaikkia puheenvuoroja, vaikka mielipiteitäni ei otettukaan huomioon. No, ei se minua lannistanut, tärkeintä on saada äänensä kuuluviin. Mutta päivä oli pitkä, ja kotiin päästyäni minulla olikin jo melkoinen nälkä. Kunnon eväät koikkerin tiellä pitää!

25-27.2.05
Pääsin viettämään koko viikonlopun Nemo-pennun kanssa. Nemo oli kasvanut minua hieman isommaksi mutta olin vielä nopeampi! Saimme juoksennella yhdessä aurinkoisessa säässä järven jäällä ja leikkiä koko viikonlopun. Minä olisin jaksanut vielä enemmänkin leikkiä mutta Nemoa alkoi aina välillä väsyttämään niin minunkin oli sitten hieman nukuttava.

Leikitään! Yritimme yhdessä tuumin saada hieman välipalaa kun omistajiemme silmä vältti mutta yritykset jäivät tuloksettomiksi. Onkohan noilla ihmisillä silmät selässäkin kun tuntuvat huomaavan kaiken? Olin minä kuitenkin yhdessä asiassa niitä nopeampi! Sain varastettua muutaman kerran hanskan ulkosalla, jolloin Nemon kanssa innostuimme vauhdikkaaseen takaa-ajo leikkiin. Ihmisten kannustushuudot vain raikuivat kun juoksimme perätysten antamassa hanskalle kyytiä! Minä tietenkin vanhempana voitin ja palautin vauhdikkaan kilpajuoksun jälkeen hanskan takaisin omistajalleen. Hanska oli melkein puhdaskin mutta omistajan mielestä sisällä taisi olla liikaa lunta. Minulle se olisi kyllä kelvannut sellaisenakin.

20.2.05
Olin Purina-areenalla ottamassa turistina oppia agilitykoirilta! Erityisen tarkkaavaisesti katsoin veljeni Frodon suoritusta, joka keräsikin kehuja myös juontajalta, vaikka sijoitusta ei tullutkaan. Velipoika olikin ainoa koikkeri minun lisäkseni, mihin lienevät muut lähiseutulaiset jääneet kun eivät kisoissa olleet? Sitä en vielä ymmärrä, että miksi ne ihmiset siellä radalla ovat ja miksi ne siellä haluavat päättää, mihin esteelle seuraavaksi mennään. Moni taitava koira osasi jo ihan itsekin päättää seuraavan esteen, mutta silti heidän ihmisensä yrittivät saada heitä aivan toisille esteille. Kummallista puuhaa. Minä kyllä osaisin hyppiä kaikki esteet jos minut vaan päästettäisiin, enkä ottaisi emäntää enkä isäntää mukaan ollenkaan!

Olemme käyneet isännän kanssa jo muutamia kertoja hiihtämässä, nyt kun on tullut hyvin lunta maahan. Minä juoksen edellä valjaissa ja isäntä yrittää pysyä minun vauhdissani. Minulla ei kyllä vielä ole ihan oikeita hiihtovaljaita, mutta kyllä se näinkin on sujunut ihan hyvin. Vapaana kun en saa juosta, sillä täällä on paljon muitakin suksijoita ja koiria ja saattaisin kuulemma harhautua heidän tiellensä.

15.2.05
Olen keksinyt kylmien talvipäivien iloksi uuden harrastuksen! Tai oikeastaan olen vain laajentanut vanhaa hyvää harrastustani, sukkien ja lapasten ryöstelyä. Nykyisin nimittäin spesialiteettini on pyykkien vieminen pyykinkuivaustelineestä, enkä tyydykään enää pelkkiin sukkiin! Valikoimaani kuuluvat myös alushousut, erityisesti pitkät sellaiset, t-paidat ja miksei pitkähihaisetkin paidat. Isäntä ja emäntä ovat kovin iloisia, kun tuon heidän pyykkinsä suoraan (tai useammin kyllä riepottelen niitä vähän ja tulen mutkan kautta) heille ja pyyhin samalla hieman lattiaa puhtaammaksi. Harmikseni vaan tuo pyykinkuivausteline meinaa kaatua aina vähän väliä, mutta olen niin vikkelä että ehdin aina alta hyvin pois. Ja toisaalta on siinä hyväkin puoli, sitten niitä pyykkejä on vielä helpompi pihistää kun ne ovat jo valmiiksi minun korkeudellani.

30.1.2005
Kuukausi taas vierähtänyt viime kirjoitteluista. Mitään erityistä ei oikeastaan ole tapahtunut. Arkitokotreenit ovat tauolla pentukurssien takia ja jatkuvat taas helmikuussa, joten aika leppoisaa oleilua täällä vietetään. Lumi on kyllä minun juttuni, ehkäpä oikeasti olen alaskanmalamuutti, mutta vain kooikerin kuoressa. Asuisinkin ulkona jos vain saisin, kaivautuisin lumeen ja pyörisin ja piehtaroisin päivät pitkät! Mutta aina isäntä ja emäntä vievät minut sisälle, enkä koskaan saa jäädä pihalle telmimään.

Eilen tuli piipahdettua Turun näyttelyssä. Tai piipahdettua ja piipahdettua, olimme isännän kanssa reissussa yli 12 tuntia. Päivä hieman venähti, kun olin ROP ja jäimme odottelemaan ryhmäkehää pitkälle iltapäivään. Ryhmäkehässä ei tarvinnut turhia mattoa kuluttaa, samaa tuttua sisään ja ulos -meininkiä kuin aiemminkin. Tällä kertaa sain tosin ihan kommentinkin ryhmätuomarilta, joka ikäni kuultuaan totesi minun olevan ihan lapsi vielä. Oliko tuo nyt sitten hyvä vai huono asia, sitä täytyy hieman miettiä...

Tietenkin matkustaminenkin otti oman aikansa, liukkaalla kelillä vielä tavallista enemmän. Tällä kertaa olimme paikalla vain miesporukalla, sillä emäntä joutui pulpetin taakse luennolle eikä päässyt mukaan. Harmi, sillä nyt kun kuvaaja ei ollut mukana, ei meillä ole yhtään kuvaa tapahtumasta. Mutta kyllä oli hauskaa käydä pitkästä aikaa näyttäytymässä, näin paljon kavereita ja sain taas kivoja tuliaisiakin!


2.1.2005
Osaako joku kertoa minulle mitä ne poksahtelevat äänet ja kirkkaat valot olivat vuoden viimeisenä päivänä? Ihmettelin niitä aluksi mutta päätin sitten sopeutua tilanteeseen ja jatkaa leikkejäni. Myöhemmin meille tuli vieraita, jotka päätin haukkua kunnolla. Totesin kuitenkin nopeasti, ettei siitä taida olla mitään hyötyä ja menin hieman nuuhkimaan ja kerjäämään rapsutuksia. Tämä taisikin olla ihan kiva juttu kun tuli näin paljon tuntemattomia ihmisiä kyläilemään! Välillä joku tiputti hieman ruokaa lattialle ja kävin sen korjaamassa talteen, ettei isännän ja emännän tarvitsisi heti imuroida seuraavana päivänä.

24-26.12.2004
Joulu, joulu tullut on! Pääsin mummolaan jouluksi, jossa sain riehua nyt jo 3-kuisen Nemon kanssa. Nemo oli melkein yhtä korkea kuin minä mutta olin vielä selvästi vahvempi. Leikimme aina kun Nemo jaksoi! Ensimmäisenä päivänä se jaksoi leikkiä kanssani usein mutta seuraavina päivinä nukkui suurimman osan hyvästä leikkiajasta. Taisi ottaa leikit vähän voimille, itse en myönnä sellaista...

Jouluaattona isäntä teki loimulohta. Voi että, kun olisin halunnut maistaa palasen! Yritin muutaman kerran käydä näykkäsemässä lohen pyrstöä kun se oli vielä kypsenemässä mutta harmittavasti isäntä oli ajan tasalla ja ehti kieltää minua ennenkuin sain osuuteni. Onneksi sain myöhemmin jouluaterian, johon kuului myös pieni palanen loimulohta. Ai kun olikin hyvää!

17.12.2004
Minut ilmoitettiin Turun kansainväliseen näyttelyyn! Jännää, en olekaan ollut kertaakaan kv-tapahtumassa, joten nyt saan kokea senkin. Ja jos hyvin käy, pääsen samana viikonloppuna terveystarkastukseen, jossa kuvataan ainakin lonkat ja polvet. En kyllä ole varma, pidänkö siitä tutkimusjutusta, mutta emäntä ja isäntä vakuuttelevat sen olevan hyvä juttu, joten katsotaan nyt kuitenkin.
Kävin taas tapaamassa Nemoa, tai itse asiassa Nemo tuli minun luokseni käymään. Meillä oli hurjan hauskaa, Nemo vain nukahti välillä. Sillä pojalla on kyllä naskalinterävät hampaat, mutta onneksi vielä niin pieni suu, ettei se minun turkkini läpi saanut niitä naskaleitaan upotettua.

29.11.2004
Löysin tänään uuden taidon itsestäni, nimittäin ulvomistaidon! Odottelimme emännän kanssa piipaa-auton ohiajoa, ja minäpoika päätin myös varoittaa muita tielläliikkujia. Siispä kajautin ilmoille kunnon serenadin ulvoen vouvouvouuuu- tyyliin, ja vielä toistin tämän esityksen hieman kovempaa, jotta huonokuuloisemmatkin sen kuulisivat. Emäntä oli minusta niin ylpeä, ettei meinannut pysyä nahoissaan. Hän vain nauroi katketakseen, ja kehui, kuinka hienon taidon osasinkaan. Vähän kyllä olin hämilläni tämän esityksen jälkeen, en ole oikein tottunut suosioon, mutta kunhan vielä harjoittelen, niin hyvä tästä tulee!

28.11.2004
Vihdoin ja viimein minulle selvisi emännän ja isännän kummat hajut tässä taannoin. He olivat käyneet tapaamassa Nemoa, novascotiannoutajapentua, joka asustaa emäntäni serkun ja hänen miehensä kanssa. Nemo on vielä ihan pieni, 10 viikkoa, joten minua ei päästetty kunnolla riehumaan hänen kanssaan. Olisin kuulemma ollut liian raju leikeissäni. Nemo sai kyllä juoksennellä vapaana, mutta minua pidettiin hihnassa. Tätä protestoinkin kovaäänisesti useampaan otteeseen, sillä onhan se väärin, että toinen saa juosta ja toinen ei. No, täytyy kyllä tunnustaa, että pääsin lopuksi juoksemaan kun isäntä tokoili kanssani. Mutta hauska veijari se Nemo oli, suunnittelin tapaavani häntä vielä uudestaan. Kunhan hän hieman kasvaa, niin voimme vaikka juosta kilpaa!

Lisäksi Nemon kanssa touhutessani ohitsemme lenkkeili aivan koikkerin näköinen ilmestys! Emäntäni pinkaisi perään kysymään koiran taustoja, mutta kävi ilmi, että koira olikin sekarotuinen. Mutta niin oli samannäköinen värityksineen ja häntineen, että minäkin ajattelin tapaavani sukulaisen.

19.11.2004
14.11. täytin 1,5 vuotta ja minua juhlittiinkin kovasti. Kävimme sukuloimassa sekä isännän että emännän vanhempien luona. Sain osuuteni täytekakusta ja mustikkapiirakasta, nam ne olivat tosi hyviä! Alkuviikosta sitä ihanaa valkoista ainetta alkoi tulla maahan. Olin ensin hieman ihmeissäni mutta eipä aikaakaan, kun innostuin piehtaroimaan siinä kovasti. Emäntä ja isäntä vaan naureskelivat minulle, kun olin kuulemma niin hupaisan näköinen.

13.11.2004
Matkattiin pitkään autossa. En malttanut nukkua ollenkaan kun aavistin, että jotain mukavaa tulisi tapahtumaan. Vihdoin kun päästiin perille, huomasin pihalla leikkivän useita kumman tutun näköisiä koirakavereita. En kyllä saanut mieleeni keitä ne olivat... Mutta se ei haitannut menoa, sekaan vaan! Touhuttiin koko päivä yhdessä leikkien ja tehden kivoja temppuja. Löysin hienosti maalimiehen vajan takaa ja pääsin puhaltelemaan ilmakuplia saaviin. Sinne oli joku heittänyt nakin ja pitihän minun se pelastaa sieltä! Tapahtumarikkaan päivän jälkeen en voinut kuin nukkua, niin ihanaa siellä oli!

11.11.2004
Tänään oli tosi kiva päivä! Kävin ensimmäistä kertaa tänä syksynä pyörimässä lumikasassa! Että oli hauskaa! Sen jälkeen tosin jouduin pesulle, sillä isännän mielestä haisin niin kamalalle. Ja olin kyllä aika hiekkainenkin. Mutta ensimmäinen lumikontakti on hankittu! Sitä on niin mukava kaivaa, rötkähtää juuri kaivettuun kuoppaan, syödä lunta, murista sille ja vaikka mitä kivaa puuhaa voi keksiä! Tulisipa pian maahankin lunta!

10.11.2004
Emäntä ja isäntä tulivat tänään kotiin tosi myöhään illalla. Haistoin selvästi, että he olivat käyneet jossain koirapaikassa, ja emännällä oli selvästi ollut jokin koira sylissäkin... En kyllä ihan selvästi haistanut, oliko se ollut tyttö- vai poikakoira, mahdollisesti ehkä pentu... Lisäksi emäntä on katsellut kauheasti kuvia netistä, joissa selvästi näkyy joku karvapallo! Mielenkiintoista, jotain selvästi tapahtuu. Täytyy ottaa siitä selvää.

18.10.2004
Syksyn päätapahtuma oli hartaasti odotettu Spanieliliiton päänäyttely Hyvinkäällä 16.10.2004. Näyttelyyn oli ilmoitettu 60 kooikeria, joten vauhtia riitti! Emäntä kovasti jutteli tuttujen kanssa, minä sain leikkiä muutamien kivojen pentujen kanssa ja välillä yritin liehitellä myös tyttöjä, mutta eivät ne kovin suostuvaisia olleet siellä Hyvinkäällä minun kanssani kaveeraamaan. Toisten urosten kanssa taas ei emäntä eikä isäntä anna minun liiemmin leikkiä, sillä leikki saattaa muuttua vielä liian todeksi näissä murrosiän kuohuissa. Osaan nimittäin näyttää, missä kaappi seisoo, vaikka muuten olen luonteeltani varsin leppoisa. Näyttelystä sain hienon mukin, ruusukkeen ja avaimenperän sekä hyvän arvostelun. Emäntä kehui minua kovasti, kun osasin esiintyä hienosti. Päivä oli melko pitkä, ja automatkalla kotiin olikin kiva hieman nukkua.

3.10.2004
Käytiin näyttelykurssilla Kivenlahdessa. Kurssilla opetettiin niin isäntää kuin minuakin kävelemään suoraan, tekemään tiukkoja käännöksiä, seisomaan paikallaan sekä muita näyttelyssä vaadittavia taitoja. Ohjaaja näki kaikki virheemme ja me pojat olimmekin välillä hieman helisemässä :) Minusta oli hauska keskustella vieruskavereiden kanssa vaikka isäntä yritti minua välillä hiljentääkin.

Syksy 2003 Olen päässyt nyt paljon juoksentelemaan metsiin, kävin mm. Vihdissä ja Pohjois-Espoossa, kun isäntä keräsi jotain punaisia syömäkelvottomia pikku palloja sekä jotain ruskeita varsia maasta. Emäntä vain sairasti kotona, eikä päässyt meidän mukaamme. Sain Mortilta hyvän vinkin "parfyymin" käyttöön, ja löysinkin metsästä iiihanalta tuoksuvan mättään. Siinä oli kovin mukava pyöriä, ja kun sain itseeni riittävästi parfyymiä, menin esittämään uutta olemustani isännälle. Hän ei vähästä hätkähtänyt, mutta kotiin tultuamme emännän ilme näytti kumman tuimalta. Hän oli jo komentamassa minua pesulle, mutta vaivalla hankkimani hajuste olikin tarttunut vain valjaisiini, joten säästyin tällä kertaa suihkulta. Onneksi, sillä se ei ole minun lempipuuhaani. Täytyy muistaa taas pyörähtää hajustepuskassa Hyvinkään näyttelyä varten, jotta erotun edukseni ja hurmaan kaikki kooikeritytöt.

21.9.2004
Ilmottautumiskaavake spanieliliiton päänäyttelyyn postitettiin lopulta, joten minäkin tulen siis tapaamaan sukulaisia ja rotulaisia! Olen kyllä varsin ailahteleva murkkuikäinen, joten riippuu vähän mielialastani, jaksanko esiintyä vai en.

11.9.2004
Nyt on viikko kulunut Helsingin näyttelystä, ja emäntä ja isäntä miettivät kuumeisesti, vievätkö minut Hyvinkäälle Spanieliliiton päänäyttelyyn vai eivät. He ovat joka tapauksessa sinne menossa tapaamaan kavereitani, enkä ymmärrä, miksen pääsisi mukaan. Joka toinen päivä he ovat jo minua ilmoittamassa ja joka toinen päivä eivät. Minä kyllä lähtisin mielelläni, Helsingissäkin oli niin kiva leikkiä Minnien ja mittelspitz Merrin kanssa.

26.8.2004
Metsästyskauden avajaiset mökillä Kaavilla. Ai että oli hauskaa! Olisin noutanut vaikka kymmenen sorsaa, mutta isännän mielestä riitti, että harjoittelin yhdellä. Kuvia harrastuksissa metsästys-sivulla.

Olen aloittanut metsästyskauden lisäksi myös mörkökauden. Emäntä ja isäntä lohduttivat, että se kuuluu murrosikään ja menee pian ohi. Pimeällä minua pelottavat kaikki epämääräiset risahdukset ja hahmot, ja haukunkin niitä vakuuttavasti varmuuden vuoksi. Myös kaikki mielestäni vaarallinen pitää ensin tuimasti haukkua, jottei se vaan pääsisi ensin yllättämään. Näitä meille kaikille vaarallisia asioita/esineitä olen löytänyt jo useita: veden alla oleva kivi, moottoripyöräkypärä, sienestäjä ja tuolin siirtäminen lattiaa pitkin näin muutamia mainitakseni. Olkaa siis varuillanne.

22.7. ja 25.7.2004
Kävin Tuomarinkartanossa mätsärissä ja paria päivää myöhemmin samassa paikassa Helsingin kansallisessa näyttelyssä. Oli oikein mukavaa, näin tuttuja koikkerityttöjä ja yhden borderterrierikaverini. Ilmakin oli hyvä joten reissut olivat onnistuneita. Tuloksista enemmän ko. sivuilla.


Raveissa ollaan! 17-18.6.2004
Olimme reissun päällä koko viikonlopun. Ensin menimme emäntäni kummisetää tapaamaan Mäntyharjulle ja olimme myös hänen mökillään. Siellä oli oikein mukava käydä hieman polskimassa järvessä, sen verran tuo aurinko jo lämmitti. Sunnuntaina suuntasimme Mikkeliin St. Michel-raveihin. Se olikin melkoinen päivä, sillä väkeä oli runsain mitoin ja aurinko paahtoi kuumana. Paikalla oli hyvin myös meitä koiraosallistujia, tosin en jaksanut heidän kanssaan tuttavuutta tehdä ja teinkin sen hyvin selväksi. Muuten oli ihan mukavaa, söin paistettuja muikkuja, joita ihmiset olivat heitelleet maahan ja muutakin maukasta naposteltavaa löytyi aina silloin tällöin kun emännän/isännän silmä vältti.